”Maahanmuuttajia ei voi työllistää suomalaisten palkkoja polkemalla”

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan maahanmuuttajien työllistäminen ei saa näkyä suomalaisten työehtojen heikkenemisenä.

”Maahanmuuttajat on saatava töihin. Se ei voi tapahtua suomalaisten työehtoja ja palkkoja polkemalla”, Timo Soini sanoi lauantaina perussuomalaisten piirien puheenjohtajien kokouksessa Helsingissä.

Soini toteaa perussuomalaisten tiedotteessa, että tilanteeseen on etsittävä muita ratkaisuja.

Esimerkeiksi hän nostaa palkkatuen ja oppisopimuskoulutuksen. Niitä ehdotti myös STTK:n puheenjohtaja Antti Palola Ylen Ykkösaamussa.

”Suomalaisten työehdot eivät ole ongelma, vaan työttömyys ja investointien sekä kasvun puute”, Soini sanoi.

Hänen mukaansa paikallista sopimista tarvitaan lisää, jotta kriisitilanteissa työpaikkoja voidaan säilyttää nykyistä paremmin.

”Suomalaisten yritysten kilpailukyky ratkaisee sen, onko meillä työtä ja millaisia työpaikkoja meillä on. Siksi kilpailukykyä on parannettava.”

Perussuomalaiset vetoavat Timo Soinin mukaan voimakkaasti työmarkkinajärjestöihin yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiksesi.

”Vielä ei ole liian myöhäistä. Se on kaikille parempi vaihtoehto kuin muut vaihtoehdot”, Soini totesi.

Kommentit