Hädänalaisia pitää auttaa. En hyväksy sitä, että sulkisimme rajat sellaisilta ihmisiltä ja perheiltä, jotka ovat hengenvaarassa. T-Median tuoreen Kansan arvot -tutkimuksen mukaan selvä enemmistö suomalaisista ajattelee samoin – toisin kuin julkisuudesta välittyvän kuvan perusteella luulisi. 64 prosenttia vastanneista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että ”Suomen tulee osallistua aktiivisesti pakolaiskriisin hoitamiseen”. Selvästi useampi on myös samaa mieltä kuin eri mieltä siitä, että Suomi tarvitsee tulevaisuudessa enemmän ulkomaista työvoimaa ja ulkomaalaiset tekevät Suomesta kiinnostavamman paikan. Vain 16 prosenttia kertoo vastustavansa maahanmuuttoa, koska se uhkaa suomalaista kulttuuria ja perinteitä.
Suomessa on pidettävä järjestys. Syyskuussa uhkasi käydä niin, että meillä olisi vaeltanut Torniosta yli tulevia ihmismassoja ilman, että kukaan olisi tiennyt keitä he ovat tai mihin menevät. Tornion järjestelykeskuksen nopea perustaminen on suomalainen menestystarina. Tulijat tavoitetaan ja ohjataan järjestyksessä vastaanottokeskuksiin. Järjestyksen järkkyminen olisi vienyt suomalaisten hyväksynnän maahanmuuttajilta – niiltäkin jotka ovat hengenvaarassa.
Ensi vuoden suuri asia on palautusten hoitaminen. Tänä vuonna tulleista turvapaikanhakijoista hylkäävän päätöksen saa arviolta kaksi kolmasosaa eli yli 20 000 ihmistä. Palautukset pitää laittaa nopeasti ja jämptisti toimeen. Se maksaa, mutta paljon vähemmän kuin tekemättä jättäminen. Suuri joukko vailla toimeentuloa olevia, epätoivoisia ja pettyneitä, viranomaisia pakoilevia ihmisiä on varma tie rikoksiin. Myös turvapaikkakriteerit menettävät merkityksensä, jos twitter laulaa Bagdadissa, että Suomeen voi käytännössä voi jäädä vaikka saa hylyn. Pakkopalautukset ovat tietenkin traagisia, mutta järjestyksen kannalta välttämättömiä. On oikein vapauttaa tilaa sellaisille, jotka ovat varmasti hädässä. Heitä riittää.
Tärkeintä on kuitenkin saada maahanmuuttajat töihin. Turvapaikanhakijoihin liittyvät kulut nousevat ensi vuonna yli 500 miljoonaan euroon, mutta se on sittenkin Suomen taloudelle pieni asia verrattuna siihen, onko tänne jäävistä tulijoista 10 vuoden päästä töissä 60 prosenttia vai 20 prosenttia. Nykymetodeilla jälkimmäinen on valitettavasti todennäköisempi luku. Sitä ei kuitenkaan pidä hyväksyä vääjäämättömäksi. Hyväkin työllisyys on mahdollinen, jos uskallamme tehdä radikaaleja muutoksia. On löydettävä tie ulos siitä, että pidämme turvapaikanhakijoita ensin vuosia toimettomina vastaanottokeskuksissa ja kuvittelemme, että he sen jälkeen työllistyvät nopeasti normaaleille työmarkkinoille.
Maahanmuuttajien työreformi edellyttää ainakin kolmea asiaa. Ensinnäkin tulijat täytyy aktivoida jo turvapaikan hakemisen aikana. Vastaanottorahan saamiseen on liitettävä oikeus ja velvollisuus työharjoitteluun. Se voi olla vaikka lumenluontia, julkisten tilojen siivoamista, risusavottaa tai marjanpoimintaa. Oleellista ei ole tuottavuus, vaan tekemisen meininki. Kaikki kokemus sanoo, että toimettomuus passivoi. Monen maahanmuuttajan elämä on ollut sekasortoista jo vuosia. Säännöllistä rytmiä ja työtä ei ole välttämättä koettu koko aikuisuuden aikana. Tarvitaan tuuppausta, että siltä pohjalta pääsee jaloilleen. Tällä viikolla hyväksytyssä hallituksen turvapaikkapoliittisessa ohjelmassa luvataankin järjestää työikäisille työtehtäviä vastaanottokeskuksessa tai sen sijaintikunnassa. Lupaus on syytä lunastaa.
Toiseksi suomen kielen valmennukset pitää saada käyntiin jo vastaanottokeskuksissa. Valtio ei pysty sitä yksin tekemään vaan tässä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan on näytettävä kyntensä. Rohkaiseva esimerkkejä onkin jo paljon. Omalla kotiseudullani Tapiolan seurakunta järjestää suomen tunteja Otaniemen vastaanottokeskuksessa.
Virallisille työvoimatoimiston kursseille pääsee Espoossa kuulemma vasta 2–3 vuoden kuluttua maahan saapumisesta. Osa lähtee siitä, ettei turvapaikanhakijoihin kannatakaan panostaa, kun vain osa heistä saa jäädä. Itse uskon, että niin sanottu hukkakotoutus on pieni hinta siitä, että tänne jäävät pysyvät vireessä ja ovat nopeammin valmiita työelämään.
Kolmanneksi uskon, että oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia on voitava työllistää tarvittaessa myös normaaleja työehtoja matalammilla kustannuksilla. Vähintäänkin tarvitaan palkattomia työkokeiluja koskevan lainsäädännön laajentamista ensimmäistä kertaa Suomen työmarkkinoille tuleviin ja maahanmuuttajille räätälöityä oppisopimuksen muotoa. Tähän liittyen pidän myös perusteltuna hallituksen päätöstä selvittää mahdollisuudet luoda oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille normaalista poikkeava kotouttamisajan sosiaaliturva, jossa tukien taso ja vastikkeellisuus ohjaisi normaalia voimakkaammin mihin tahansa työhön.
Normaalista poikkeavien työehtojen ja sosiaalitukien mahdollistaminen olisi toki periaatteellisesti raju muutos. Mutta olkaamme itsellemme rehellisiä. Onko realistista, että työmarkkinat imisivät normaaleilla keinoilla kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia muutamassa vuodessa? Ja onko sitten parempi olla pitkään työttömänä? Väitän, että se on pahin vaihtoehto ennen kaikkea maahanmuuttajalle itselleen ja syrjäytymisen lieveilmiöiden kautta meille kaikille.
Samalla meidän on tietysti poistettava kannustinloukkuja ja kevennettävä työllistämisestä tulevaa riskiä yrittäjälle myös yleisesti. Tällainen reformi auttaisi kymmeniä tuhansia kantasuomalaisiakin, jotka nyt tuomitsemme työttömyyteen jäykällä järjestelmällä.
p.s. Maahanmuuton hoitaminen on minusta viiden tärkeimmän asian joukossa nykyisen hallituksen ja eduskunnan suoriutumisessa. Siksikin päätin omalta osaltani koittaa syventää näkemystä pestautumalla tammikuun istuntovapaalla vastaanottokeskukseen ohjaajan tehtävään. Odotan mielenkiinnolla, miltä osin ajatukseni muuttuvat, kun pääsen tarkemmin aistimaan, mitkä ovat päivittäiset tunnelmat, vaikeudet ja mahdollisuudet.
Kirjoittaja Kai Mykkänen on kansanedustaja (kok.).
