Verkkouutiset

Pfizerin koronarokotetta Tapiolan Terveysasemalla Espoossa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

LV: Rokotteen ottajille uusi erikoinen ongelma

Koronarokotuksen yhteydessä on pidettävä muutaman viikon varoaika ennen muita rokotuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime aikoina punkkirokotteen ottajia on jouduttu käännyttämään pois samaan aikaan etenevien koronavirusrokotusten vuoksi.

Länsiväylän mukaan taustalla on turvallisuusohje, jonka mukaan ennen koronarokotusta ja sen jälkeen tulee pitää 7–14 vuorokauden varoaika ennen muiden rokotteiden ottamista.

Varoajalla halutaan varmistaa, että mahdolliset sivuvaikutukset liitetään oikeaan rokotteeseen.

Esimerkiksi punkkirokotteita on otettava kolme, joista ensimmäiset kaksi kuukauden välein. Koronarokotteissa kahden annoksen välillä on 12 viikkoa.

– Monen rokotussarjan aloittavan kanssa jouduttu hieman miettimään, milloin olisi paras aika ottaa ensimmäinen rokote, Suomen Rokotepalvelun toimitusjohtaja Olivia Kuusinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)