Verkkouutiset

LV: Lukion aloittajan hankinnat jopa 800 euroa

Oppimateriaalikustannusten ongelma on, että päätöksen materiaaleista tekevät muut kuin maksajat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lukion alussa usealle uudelle opiskelijalle tulee eteen mittavia hankintoja. Niitä ovat esimerkiksi tietokone ja oppikirjat sekä muut oppimateriaalit. Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) erityisasiantuntija Tuomo Laakso arvioi, että lukion alun hankinnat saattavat maksaa jopa 800 euroa, uutisoi Länsiväylä.

Kokonaisuudessaan Laakso arvioi lukiokoulutuksen maksavan opiskelijalle 2[nbsp]600 euroa. Lukion kustannukset koostuvat tietokoneen ja kirjojen lisäksi digitaalisten oppimateriaalien lisenssimaksuista, tietokoneohjelmista, ylioppilaskoemaksuista ja muista tarvikkeista.

Kustannukset asettavat opiskelijat keskenään epätasa-arvoiseen asemaan, Tuomo Laakso toteaa LV:lle. Osalle Suomen vähävaraisten perheiden nuorille kustannukset aiheuttavat esteen opiskelulle. Jotkut kunnat antavat oppimateriaalikustannuksiin toimeentulon piirissä olevaa tukea.

– Tuki ei kuitenkaan kata täysimääräisesti materiaalien hankkimiskustannuksia, joten käytännössä vähävaraisella opiskelijalla ei ole todellista mahdollisuutta hankkia niitä.

Lukion oppimateriaalihankinnoissa ongelma on Tuomo Laakson mukaan se, että ostopäätöksen tekevät oppilaitokset eivätkä ne, jotka materiaalit maksavat. Lukio tekee päätöksen siitä, mitä kirjoja oppitunneilla käytetään.

Peruskouluissa kirjat ostetaan keskitettynä hankintana ja kunnat kilpailuttavat oppimateriaaliensa hinnat. Laakson mukaan lukioiden olisi mahdotonta ostaa kirjat itse.

– Lukiokoulutusta toteutetaan jo nyt riittämättömällä rahoituksella, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)