Jalankulkijoita sateisessa Helsingissä kesäkuussa 2020. LEHTIKUVA / OLIVIA RANTA

Luvassa pilvistä ja sateista säätä, ehkä myös ukkosta

Ennusteen mukaan tuleva viikko voi olla kuluneen kesän kolein.

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen on luvassa lisääntyvää pilvisyyttä.

Sadealue saapuu lounaasta ja leviää sieltä koko maahan. Sade esiintyy paikoittaisina kuuroina ja myös ukkosta saattaa esiintyä.

Päivän ylin lämpötila vaihtelee 15–21 asteen välillä, Lapissa 10–17 asteen välillä.

Luvassa on heikkoa tai kohtalaista etelätuulta. Lapissa tuulen suunta vaihtelee.

Forecan mukaan tulevan viikon lämpötila on 1 –3 astetta alempi kuin yleensä, eikä hellelukemiin todennäköisesti päästä. Alkava viikko saattaa Forecan mukaan olla ”kuluneen kesän kolein viikko”.

Forecan kuukausiennusteen mukaan kesän huippuhelteet saattoivat olla jo kesäkuun lopussa, eikä samaan ehkä enää ylletä. Elokuussa helteet ovat mahdollisia, mutta yli 30 asteen ylitys muuttuu elokuun puolivälin jälkeen epätodennäköiseksi.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt