Lupavaatimus lopetti ampumaradan käytön – ”poliisihallitus vaikeuttaa poliisien toimintaa”

Eduskuntakyselyssä ihmetellään poliisihallituksen lupavaatimusta, joka on johtamassa poliisien käyttämän ampumaradan vaihtumiseen.

Kansanedustaja Ismo Soukola (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen poliisin pakollisesta aseharjoittelusta.

Uusmaalaiset poliisit ovat tehneet ammattiinsa liittyvää harjoittelua sipoolaisen ampumaurheilun erikoisseura Sibbo Skytteg r.y.:n (SSG) ampumaradalla. Nyt poliisihallitus vaatii SSG:tä hankkimaan elinkeinoluvan ehtona sille, että viranomaisen ampumaharjoittelu voi jatkua.

SSG ei hae kyseistä elinkeinolupaa. Urheiluseura katsoo, ettei sillä ole mahdollisuutta ryhtyä elinkeinoharjoittajaksi. SSG on nyt irtisanonut kaikki viranomaisten ampumaharjoittelusopimukset.

Kansanedustaja Soukolan kysymyksen mukaan tämä aiheuttaa poliisihallinnolle rahanmenoa, koska vastaavat harjoitteluolosuhteet täytyy hankkia toisaalta.

Ismo Soukolan varsinainen kysymys on ”aikooko asianomainen ministeri tehdä jotain sille asialle, että poliisihallitus vaikeuttaa omien alaistensa toimintaa”.

Hän kysyy myös ”eikö ministeriön tulisi jo kyseenalaistaa poliisihallituksen toimet ja estää saman käytännön yleistymistä maanlaajuiseksi”.

Kommentit