X
SULJE MAINOS
Suomen luottoluokitus pysyi Fitchin arviossa tasolla AA+. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Luottoluokittajalta varoitus velkaantumisesta – ”hallitukselle vakava viesti”

Fitchin mukaan Suomi etääntyy muista saman luottoluokituksen maista.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tulisi ottaa luottoluokittaja Fitchin varoitus vakavasti.

Luottoluokittaja julkaisi perjantaina Suomea koskevan raportin, jossa varoitettiin velkaantumisesta. Fitchin mukaan Suomella on valtionvelkaa saman luottoluokituksen saaneiden maiden mediaania enemmän.

– Suomen velkasuhteen voidaan odottaa nousevan 70,7 prosenttiin vuonna 2021, kun vuonna 2020 se oli 69,5 prosenttia ja vielä vuonna 2019 59,5 prosenttia, mikä vie Suomen yhä kauemmaksi saman luottoluokituksen mediaanista (noin 43,7 prosenttia vuonna 2021). Odotamme, että velkasuhde pysyy korkeana keskipitkällä aikavälillä, luottoluokittaja toteaa raportissaan.

Fitch pitää mahdollisena, että Suomen luottoluokitus laskee, jos Suomi epäonnistuu vakauttamaan valtiovelan ja bruttokansantuotteen suhteen. Näin voi tapahtua, mikäli rakenneuudistuksia ei saada aikaan tai julkisen talouden vakauttamisessa epäonnistutaan.

– Luottoluokittaja varoittaa Suomen velkaantumisen tahdista. Suomen velkasuhde on paljon korkeampi kuin muiden AA-luokituksen maiden mediaani on. Suomen luottoluokitus voi laskea, jos velan vakauttamisessa ei onnistuta, Sinuhe Wallinheimo summaa Twitterissä.

– Hallitukselle tämä on vakava viesti.

Luottoluokittajan mukaan kotitalouksien velkaantumisaste on yksi Suomen talouden keskeinen rakenteellinen heikkous. Velkaantumisasteen kerrotaan saavuttaneen vuonna 2021 jo 135,3 prosentin tason. Luku on lähes seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2020, jolloin velkaantumisaste oli 128,3 prosenttia.

Luottoluokittajan mukaan korkea kotitalouksien korkea velkaantumisaste voi johtaa ”finanssishokkiin”, joka voisi laskea Suomen luottoluokitusta.

Toistaiseksi luokitusnäkymät ovat luottoluokittajan mukaan vakaat.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt