Verkkouutiset

Luotonkysyntä vilkasta ja sijoittaminen kiinnostaa

Tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat kotitalouksien kysyvän nyt luottoa viime vuotta enemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Luotonkysynnän odotetaan myös jatkuvan vilkkaana ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Etenkin oman asunnon hankintaa varten otettujen lainojen kysynnän odotetaan entisestään vilkastuvan. Myös yritykset kysyvät luottoa viime vuotta enemmän, etenkin investointeja varten, kertoo Finanssiala ry:n Pankkibarometri IV/2017.

Myös kotitalouksien kiinnostus sijoittamiseen on yhä kasvussa. Osake- ja kiinteistösijoitusten suosio kasvaa tällä hetkellä eniten. Sijoittamista varten ollaan valmiita myös ottamaan lainaa.

– Kotitaloudet ovat viime vuosien aikana kiinnostuneet erityisesti asuntosijoittamisesta. Asuntoihin sijoitetaan sekä suoraan että asuntorahastojen kautta hajautetusti. Olemattomien korkotuottojen aikana asuntosijoitukset on nähty kiinnostavana vaihtoehtona, jonka riskitaso sijoittuu yleensä osake- ja korkosijoitusten välimaastoon. Asuntosijoittamisen suosion kasvu heijastunee myös asuntoluottokannan kasvuun, arvioi Finanssialan analyytikko Elina Salminen.

Myös yritykset kysyvät luottoa viime vuotta enemmän. Erityisesti investointeja varten otettujen luottojen kysynnän odotetaan kasvavan voimakkaasti: luotonkysynnän saldoluku nousi kaikkien aikojen korkeimpaan lukemaan. Yksikään vastaajista ei odota kysynnän hiipuvan.

Finanssiala kysyy Pankkibarometrissään neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)