Entinen kansanedustajan ja europarlamentaarikko Esko Seppänen (vas.) taistelee yhä pankkien ja suurpääoman jatkuvasti kasvavaa ylivaltaa vastaan. Hän on varsin populistisella julistustyylillään saanut ylläpitämänsä myytin ”20 perhettä” tuntemaan syyllisyyttä, häpeää tai ylpeyttäkin.
Paljoa hän ei kuitenkaan ole kyennyt vaikuttamaan epäoikeudenmukaisuuteen, koska hän on ollut eräänlainen vasemmiston yksinäinen susi, Don Quijote, tuulimyllyjä vastaan taistelija. Nyt hän kertoo, mistä Suomessa halutaan vaieta.
Seppänen ei ole kyennyt rakentamaan laajaa joukkoaatetta, joka olisi käynyt suurta rahaa vastaan. Hänen nuoruutensa ensimmäiset poliittiset hetket liittyivät kokoomusnuoriin (siellä kun pääsi tekemisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa!), sitten tulivat Suomen Kommunistinen Puolue, SKDL ja vasemmistoliitto.
Hän ryhtyi Ylen taloustoimittajaksi päästyään katselemaan SKP:n silmälasein yhteyskuntaa äärivasemmalta, mitä ei ole luokiteltava kunniaksi ainakaan ”tiedonvälitystehtävää” suorittavalle työnantajalle.
Hän on vastarannan kiiski kuin Paavo Väyrynen, sanavalmis vailla aggressiivisuutta ja kyvykäs keskusteluun hyvinkin erimielisten kanssa.
Yhtenä todisteena tästä on hänen kaveruutensa ideologisen vihollisensa, entisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) kanssa. Se, mikä heidät todellisuudessa yhdisti, oli parkinsonintauti. Herrat ovat yhdessä julkaisseet keskustelukirjan, jossa he suorasanaisesti väittelevät politiikasta.
Lunta tupaan joka kotiin
Esko Seppänen on jonkinlainen Robin Hood, joskin hänen tavoitteenaan ei ole ryöstää saati tappaa. Hänelle on tärkeää, etteivät rikkaat tai työnantajat selviäisi helpolla ja kykenisi luikertelemaan veroista. Siinä samassa Seppänen moittii ammattiyhdistysliikettä johtohenkilöittensä ylenpalttisesta paapomisesta.
Etelärannan pomot nauttivat kunnon palkoista, siksi ay-pomojen on tullut pyrkiä myös hyvätuloisten tirehtöörien palkkatasoille – vaikka eivät rikkaita olekaan.
Seppänen arveli kirjansa julkistamistilaisuudessa, että selitys on: ay-johdon täytyy olla lähes vastapuolen kravattimiesten tasolla, mitä tulee verotettavien palkkatulojen suuruuteen. Näin ay-miehet voivat röyhistellä etelärantalaisten rinnalla melkein vertailukelpoisina neuvottelukumppaneina.
Seppänen sottaa vähän omaa pesäänsä, jos ay-liikkeen hän halua siihen lukea: alipalkattujen opettajien edusmies Olli Luukkainen 279 000 euroa, metallityöläisten puhemies Riku Aalto 209 000 euroa ja STTK:n puhehenkilö Antti Palola 249 000 euroa jne. Osa tuloista tulee em. henkilöiden osallistuessa eläkeyhtiöiden kumileimasintoimintaan. Palkat ovat kuusin- tai seitsenkertaiset verrattuna rivi-ihmisten palkkoihin.
”Nämä suurilta tuntuvat palkat menevät hyvään tarkoitukseen. Ensinnäkään ne eivät maksa niin sanotulle elinkeinoelämälle mitään. Toiseksi nämä hyväpalkkaiset ay-johtajat takaavat sen, että mikään ei muutu.”
Päivitys: rikkaimmat
Pari vuotta sitten Seppänen julkaisi kirjan Suomen rikkaat (Minerva 2014). Nyt on päivittämisen aika, johon kirjoittaja kokosi verotietoja henkilöistä, jotka ovat saaneet eniten tuloja 22 vuoden aikana alkaen tuloerojen räjähdysmäisen kasvun aiemmilta ja myöhemmiltä vuosilta. Tämä tasaa sitä, että osingonsaajille suurin osa tuloista kertyy vuosittaisena tulovirtana, kun taas myyntivoiton saattaa saada vain kerran, korkeintaan pari.
Kymmenen kärjessä Seppäsen listalla ovat: Veikko Lesonen, Anna Therman, Peter Hartwall, Björn Wahlroos, Jorma Lillbacka, Heikki Kyöstilä, Göran Sandgolm, Robin Lagerksiöld, Rafaela Seppälä ja Ilkka Paananen.
Seuraavassa kymmenen listassa onkin jo pelkästään suomenkielisiä nimiä: Mikko Kodisoja, Simo Parhankangas, Ilkka Hiidenheimo, Erkki Etola, Seppo Sairanen, Risto Siilasmaa, Jorma Ollila, Jussi Salonoja, Maarit Toivanen-Koivisto ja Marja Toivanen – tämä karkeana luettelona ilman tarkempia euromääriä tai sen jatkoksi Seppäsen liittämää täsmentävää taustatietoa.
Totta ja tarua?
Esko Seppäsen tämän kirjan eetoksena on, että Suomessa vaietaan kansalaisille tärkeistä asioista. Jos sitä lukee kuin piru Raamattua, siinä on hivenen salaliittoteorioitten paljastuksen makua. Suomea vietiin eurooppalaiseen yhteyteen ilman kansanäänestystä, nyt hivuttaudutaan Natoon.
Uhkakuvana hän pitää sitä, että USA:n taistelukoneet tulevat ensi keväänä harjoittelemaan Suomeen yhdessä omien ilmavoimiemme kanssa, mitä hän pitää provokaationa Venäjän suuntaan. Liittoutumattomuutemme on vaakalaudalla. Toisaalta, emmeköhän ole aika liittoutuneita, kun kerran Euroopan unioniin kuulumme?
Seppänen pitää Saksaa toistuvaisesti Suomen – taas kerran – liian hyvänä ystävänä. Maailman suurpankit ovat hätää kärsimässä niin, että saatamme olla uuden talousromahduksen edessä. Meille ei siitä kerrota.
Lääkärikunta on ajamassa yksityisiä terveydenhoitoalan yrityksiä palvellessaan julkista terveydenhuoltoa alas. Firmojen tulot siirtyvät veroparatiiseihin.
Kun Seppänen muistelee asioita, mistä hän purnasi, mitä hän vastusti ja mihin hän asetti poliittiset vaatimuksensa – liki kaikki seikat ovat tuon runsaan 40 vuoden aikana vain huonontuneet. Syytösten kohteita tuntuu vain olevan niin paljon ja joka puolella, ettei Seppäsen sapelin heiluttelua pelkää kukaan.
Verosuunnittelua vai ei?
Mistä Suomi vaikenee? on tiedoiltaan ja näkemyksiltään synkkä. Itse kirjoittaja vaikuttaa seestyneeltä, tasapainoiselta päivittelijältä.
Melkein kuin varmistaakseen, etteivät suurten mediakonsernien lehdet suhtaudu hänen julistukseensa myönteisesti, hän syyttää mediaa.
Tiedotusvälineet ovat hänen mielestään monessa asiassa asettuneet peittelemään rikkaiden rikkauksia tai puolustamaan heidän näkökantojaan.
Seppänen ei ole muuksi muuttunut. Hänestä oli jo 1970-luvulla muotoutunut suurpääoman johdonmukainen kriitikko, joka populismillaan ei ole herättänyt kansanliikkeitä. Saadakseen liittolaisia hän on liian itsenäinen ja itsepäinen. Hänen ajatuksensa voivat häiritä mutta eivät ole vaaraksi.
Yhden merkin mahdollisesta muutoksesta yleisessä suhtautumisessamme yritysten voittojen verottamiseen tarjoaa kuitenkin Taloussanomien Lontoon kirjeenvaihtaja Anna Mård, joka (12.2.2016) otsikoi:
”Tosifirma ei veroja maksa” ja kirjoittaa: ”Minä maksoin vuoden 2014 liikevoitostani enemmän veroja Britanniaan kuin kuusi maan kymmenestä suurimmasta yrityksestä yhteensä. Öljy-yhtiö Shellin, British American Tobaccon (BAT), Lloyds-pankin, panimoyhtiö SAB Millerin, lääkeyhtiö AstraZenecan sekä kännykkäoperaattori Vodafonen yhteenlasketut voitot vuonna 2014 olivat noin 40 miljardia euroa. Ne eivät maksaneet voitoistaan penniäkään veroja tänne (Englantiin).”
Saas nähdä, kuinka kauan Erkkojen konsernin nettilehti moista kehtaa sivuillaan riiputtaa.
Esko Seppänen: Mistä Suomi vaikenee? Into 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.
