Verkkouutiset

Ajokeli muuttuu ensi yönä erittäin huonoksi. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lumipyry iskee Suomeen, lunta yli kymmenen senttimetriä

Sään ennustetaan kylmenevän loppuviikosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen on leviämässä illan aikana uusi lumisadealue lännestä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan seuraavan vuorokauden aikana lunta voi pyryttää maan keskiosissa 5–10 senttimetriä ja paikoin enemmänkin. Etelä-Suomessa sade muuttuu vähitellen vedeksi.

Liikennesään varoitetaan heikkenevän torstain vastaisena yönä erittäin huonoksi. Lumipyry aiheuttaa mahdollisesti suuria häiriöitä liikenteeseen ja nostaa huomattavasti onnettomuusriskiä.

Forecan mukaan sää on muuttumassa loppuviikosta kylmempään suuntaan.

– Lämpötila laskee viikon lopulla pakkaselle lähes koko maassa, lähinnä paikoin lounaissaaristossa voidaan olla päivisin nollan tienoilla, meteorologi Anna Latvala toteaa.

Sunnuntaina Suomen eteläpuolitse kulkee matalapaine, jonka tarkka reitti on vielä epävarma.

– Etelästä saattaa nousta Suomen eteläosaan lumisateita. Kylmä ilmamassa, sula meri ja idänpuoleinen tuuli luovat mahdollisuuden paikoin sakeaankin lumisateeseen etelärannikon tuntumassa, Latvala sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)