Helsingin yliopisto. LEHTIKUVA/TOR WENNSTRÖM

Kansainvälisten maisteriohjelmien hakijamäärä lähes tuplaantui

Helsingin yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli lukukausimaksuista huolimatta 83 prosenttia enemmän hakemuksia kuin edellisenä vuonna.

Helsingin yliopisto onnistui kääntämään kansainvälisten maisteriohjelmien hakijoiden määrän vahvaan kasvuun edellisen vuoden notkahduksen jälkeen. Hakijoita tuli 2 946.

Vuodentakainen hakijamäärän lasku johtui yliopiston mukaan pääosin lukukausimaksujen käyttöönotosta EU- ja Eta-maiden ulkopuolisille hakijoille. Hakijoiden määrä ylitti nyt merkittävästi myös vuoden 2016 määrän, jolloin lukuvuosimaksut eivät vielä olleet käytössä.

EU- ja Eta-maiden ulkopuolisten hakijoiden prosenttiosuus oli 58, kun se viime vuonna oli 57. Ennen lukuvuosimaksujen käyttöönottoa noin kolme neljäsosaa hakemuksista tuli EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta. Suomalaisten osuus oli 28 prosenttia.

Eniten hakemuksia tuli edellisvuosien tapaan Pakistanista, Kiinasta ja Ghanasta. Monista maista tuli tänä vuonna paljon aiempaa enemmän hakemuksia. Näitä maita ovat muun muassa Intia, Kolumbia, Equador, Chile, Peru, Indonesia, Yhdysvallat, Hongkong, Venäjä ja Vietnam. Yhteensä hakemuksia tuli 127 maasta.

Myös apurahoja haettiin runsaasti. 84 prosenttia lukuvuosimaksuvelvollisista hakijoista haki apurahaa Helsingin yliopistosta.

Kommentit