Verkkouutiset

Näin Suomi näkyy Hollywoodin euroviisufilmissä, mutta Lordi Valko-Venäjältä

Will Ferrellin elokuvassa lontoolaisyhtyeestä tehtiin suomalainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Raskaan sarjan koomikko Will Ferrellin elokuva Eurovision Song Contest – The Story of Fire Saga on tullut ensi-iltaan Netflixillä. Komedia on saanut USA:ssa lyttääviäkin arvosteluja, joka johtunee siitä, ettei uudella mantereella tunneta euroviisukulttuuria.

Eurooppalaiselle katsojalle elokuva voi olla nautittavalla tavalla antoisa. Parodia käy läpi lukuisia tuttuja euroviisujen tapahtumia ja kliseitä. Tuulikonetta on käytetty paljon, parrakkaita naisia nähdään. Koreografiaan ja kuvauksiin on panostettu ja nimekäs näyttelijäkaarti tarjoaa mainiota viihdettä.

Pääosissa on islantilainen pari Lars ja Sigrit (Will Ferrell ja Rachel McAdams), jotka ovat aina haaveilleet viisuvoitosta. Tärkeissä sivuosissa ovat Kreikan ja Venäjän viisulaulajat.

Elokuvan puolessa välissä tulee Suomi-viittauksia. Suomen edustajia viisujen semifinaalissa esittää Wonder Fouriksi kutsuttu nelikko kappaleella Fool Moon.

Kappaleen oikea alkuperäinen video näkyy alla. Wonder Fouria esittää elokuvassa lontoolainen indie pop -yhtye Anteros, rakkauden jumalalta nimensä ottanut bändi, johon kuuluvat solisti Laura Hayden ja sinisissä puvuissa nähtävät kolme nuorta miestä.

Suomen lippuja elokuvan viisuissa nähdään paljon. Ruotsin kappale on nimeltään Coolin’ With Da Homies.

Suomea ja Ruotsia ennen semifinaalin elokuvassa aloittaa Valko-Venäjän artisteiksi sanottu Moon Fang -yhtye kappaleella Runnin’ with the Wolves. Se parodioi Suomen Lordin 2006 viisuvoittoa.

Fire Saga -elokuvan Valko-Venäjän yhtyeen rumpali muistuttaa jonkun muun maan euroviisuvoittajaa. Netflix

Tämäkin hirviöyhtye soittaa raskasta heviä. Lordista heitä erottavat lähinnä ilman naamiota esiintyvä naislaulaja ja yhden hirviön pellehiukset.

Elokuvassa Suomi on siis semifinaalissa, mutta pisteiden laskussa Suomea ei näy tulostaululla maiden joukossa.

Monia voi yllättää, että amerikkalainen komedialegenda Will Ferrell tuntee hyvin euroviisut. Syynä on se, että hänen vaimonsa on ruotsalainen Viveca Paulin. Elokuvassa on lukuisia viittauksia Abbaan ja Waterloo-kappaleeseen.

https://www.youtube.com/watch?v=7q6Co-nd0lM  

https://www.youtube.com/watch?v=46hkISvwDw8  

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)