Verkkouutiset

Loppuiko aika sotessa neljä vuotta sitten?

BLOGI

Kunnissa arki rullaa, potilaita hoidetaan, jonoja puretaan ja tulevien vuosien budjettiraameja laaditaan.
Outi Mäkelä
Outi Mäkelä
Outi Mäkelä on Nurmijärven kunnanjohtaja ja entinen kokoomuksen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sote-uudistus näyttää taas vaihteeksi ajautuneen karikkoon. Riittääkö tahto viemään hankkeen vielä läpi tämänkin kiven, nähtäneen pian. On kuitenkin selvää, että sinnikkyyden puutteeseen tämäkään harjoitus – tai hallitus ei kaadu.

Vaikka hallituksen sotepyristelyiden seuraaminen onkin hetkittäin jännittävämpää kuin mm-futis, kuntakenttä ei silti pidätä hengitystään. Arki rullaa, potilaita hoidetaan, jonoja puretaan ja tulevien vuosien budjettiraameja laaditaan. Prosesseja yritetään saada sujuvammiksi ja monin paikoin etsitään, tai on jo löydetty yhteistyökumppaneita, joiden kanssa saadaan harteita levennettyä. On syntynyt erilaisia alueellisia toimijoita, kuten Siun Sote, Eksote, Ylä-Savon, Kymenlaakson tai Keski-Uudenmaan sote kuntayhtymät.

Muistaako joku vielä aikaa neljän vuoden taakse? Kävikö silloin lopulta niin, että aika loppui kesken? Kuntayhtymämallin keskeinen perustuslakiongelma oli, että rahoitus tuli kunnilta ja asukkaiden mahdollisuus osallistua päätöksentekoon jäi etäiseksi. Perustuslakiasiantuntijat ovat todenneet, että tilanne olisi toinen, jos rahoitus olisikin tullut valtiolta, kuten nyt ehdotetussa mallissa.

Tikulla silmään, sanovat, mutta mitä lähempää kuntasektoria olen päässyt työskentelemään, sitä vahvemmaksi on tullut usko vahvoihin peruskuntiin ja niiden toimivuuteen. Sitä useammin mielessä on ollut 19 sote –kuntayhtymää. Sitä enemmän on myös alkanut pelottaa maakuntien ja kuntien välinen kuilu. Erityisesti kun näkee, miten saumatonta ja hyvää on yhteistyö eri toimijoilla; koulujen, sosiaalitoimen, nuorisotoimen, terveydenhuollon, työllistämispalveluiden jne. välillä.

Selvää on kuitenkin, että tarvitaan riittävän kantavat hartiat. Siksi myös Nurmijärvi on lähtenyt mukaan Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymään, johon kuntamme siirtää vuoden vaihteessa sote tuotannon, yhdessä kuuden muun kunnan kanssa. Prosessissa on tainnut olla kimmokkeena hieman myös protektionismia omaa aluetta kohtaan suhteessa rakenteilla olevaan mammuttimaakuntaan. Mutta vaikka maakuntaa ei syntyisikään, on se kuitenkin saanut kunnat menemään aikaisemmin liian korkeana pidetyn kipurajan yli.

Tapahtuu eduskunnassa meneillään olevassa jännitysnäytelmässä sitten lopulta niin tai näin, toivon, että prosessi jatkuisi niin pitkään, että myös muutama muu prosessi pääsee etenemään kipukynnysten yli. Yhtenä tärkeimmistä tietojärjestelmätyö, jossa esimerkiksi Uudenmaan maakunnassa ollaan jo varsin pitkällä. Melkoinen harppaus olisi myös potilastietojärjestelmä, jossa omat tietonsa ja hoitohistoriansa voisi jakaa sähköisesti haluamiensa hoitavien tahojen kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)