Verkkouutiset

LM: Taksihinnoissa kannattaa olla pian tarkkana

Ensi heinäkuusta alkaen taksimatkoille ei tule enää enimmäishintaa ja taksikiintiöistä luovutaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taksimatkojen hintoihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ensi heinäkuusta lähtien, koska uusi lainsäädäntö ja Liikennekaaren uudistus mahdollistavat silloin taksialan muutoksen. Tarkkoja vaikutuksia taksimatkojen hinnoille on vielä mahdotonta ennustaa, kertoo Lännen Media jutussa, jonka on julkaissut muun muassa Turun Sanomat.

Suurempi määrä takseja lisäisi kilpailua ja laskisi hintoja, mutta esimerkiksi kovan kysynnän aikoina hinnat voisivat helposti nousta.

– Se on mahdollista, että hinnat nousevat kysynnän mukaan. Taksien lukumäärää ei kuitenkaan samalla rajoiteta. Taksin ajaminen sivutoimisesti helpottuu. Vaikutusta hintaan ei vielä tiedetä, kertoo kehityspäällikkö Pipsa Eklund Liikenteen turvallisuusvirastosta eli Trafista Lännen Medialle.

Jos hinnat lähtevät liian kovaan nousuun, Trafi voi asettaa enimmäishinnan. Trafi ei kuitenkaan saisi enimmäishintaa välittömästi voimaan, koska tarvittava byrokratia ottaa aikansa.

– Määräys enimmäishinnasta veisi noin neljä kuukautta ennen kuin se olisi käytännössä voimassa, Eklund kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)