Verkkouutiset

LM: Syyttäjiin kohdistuva uhkailu ja väkivalta lisääntynyt

Vihakampanjoihin osallistuvat yhä useammin myös täysin ulkopuoliset tahot.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Syyttäjäyhdistyksen mukaan syyttäjiin kohdistuva painostus on lisääntynyt kuluneen vuoden aikana.

Syyttäjien kuvia ja osoitetietoja on levitetty verkossa vihakampanjoiden osana. Lännen Median mukaan myös väkivaltaiset välikohtaukset ovat yleistyneet.

– Pahimmillaan syyttäjien päälle on käyty ihan fyysisesti oikeustaloilla esimerkiksi istuntosalissa tai odotusaulassa, yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Haavisto sanoo LM:lle.

Osa tilanteista on Haaviston mukaan johtanut oikeustoimiin. Syksyn aikana toteutetun jäsenkyselyn mukaan noin 40 prosenttia syyttäjistä oli joutunut itse vihapuheen tai maalittamisen kohteeksi netissä ja oikeudenkäynneissä. Muihin syyttäjiin kohdistunutta painostamista oli havainnut yli puolet vastaajista.

– Tämä on erittäin huolestuttavaa. Ilmiö lisääntyy jatkuvasti ja muuttuu järjestelmällisemmäksi, Jukka Haavisto sanoo.

Hänen mukaansa painostamiseen osallistuu yhä useammin varsinaisen oikeustapauksen ulkopuolisia henkilöitä. Vihakampanjoiden kohteeksi on valittu erityisesti vihapuhe- ja poliisirikostapausten syyttäjiä.

Kyselyyn vastanneista lähes kaikki pitivät ilmiötä työturvallisuusasiana ja toivoivat työnantajalta tukea tilanteista selviämiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)