Verkkouutiset

LM: Suomi on kuuluttanut kansainvälisesti 3500 henkilöä

Valtaosaa kuulutetuista henkilöistä ei haluta Suomeen, vaan päinvastoin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi etsintäkuuluttaa vuosittain 120–150 uutta rikoksesta epäiltyä tai tuomittua henkilöä, Lännen Media kertoo.

Interpolin julkisella listalla on tällä hetkellä kahdeksan Suomen etsintäkuuluttamaa rikollista. Heidän joukossa ovat muun muassa 27 vuotta sitten tapahtuneesta murhasta epäilty marokkolainen Youb El Yaakoub ja törkeästä lapsen seksuaalirikoksesta epäilty algerialainen Ishak Merenvuori.

Lännen Median mukaan rikoksiin liittyvät etsintäkuulutukset ovat kuitenkin vain murto-osa kaikista Suomen vireille laittamista kansainvälisistä kuulutuksista.

Tällä hetkellä Suomella on Euroopan valtiot kattavassa Schengen-tietojärjestelmässä ja maailmanlaajuisessa Interpolissa aktiivisena yhteensä 3[nbsp]500 eri henkilöä koskevaa kuulutusta.

– Valtaosa näistä koskee maahantulokieltoa. Näitä henkilöitä ei siis etsitä vaan päinvastoin, heidät halutaan pitää syystä tai toisesta pois maasta ja koko Schengen-alueelta, kertoo KRP:n rikosylikomisario Teemu Aittamaa Lännen Medialle.

Maahantulokielto voi seurata esimerkiksi käännyttämisestä, rikoksesta tai henkilön aiheuttamasta turvallisuusuhasta.

Interpol ja Schengen-järjestelmä ovat toisistaan erillisiä järjestelmiä, jotka toimivat osittain päällekkäin. Schengen-järjestelmään ilmoitettu etsintäkuulutus sisältää esimerkiksi automaattisesti myös luovutuspyynnön.

Poliisi kertoo Lännen Medialle, että kansainvälisesti etsintäkuulutetut jäävät tyypillisesti kiinni viranomaisyhteistyössä tehdyn tiedustelun seurauksena.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)