Verkkouutiset

LM: Rokotteiden toimitusmäärissä rajut heitot

Suomen saamat rokotemäärät vaihtelevat jopa kymmenillä tuhansilla viikottain.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tämä johtuu Lännen Median mukaan Astra Zenecan toimitusmäärien heilahteluista, mikä vaikeuttaa rokotusten suunnittelua.

– Astra Zenecan toimitukset ovat olleet varsin arvaamattomia. Esimerkiksi viime viikolla se muutti tämän viikon toimitusmääriään. Tälle viikolle on luvattu noin 71[nbsp]000 annosta, mutta ensi viikolle vain 17[nbsp]000 annosta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio Lännen Medialle.

Sen sijaan Pfizer-Biontech on uuden tuotantolinjan ansiosta saanut toimitusmääränsä nousuun notkahduksen jälkeen.

– Viikoilla seitsemän ja kahdeksan sieltä saatiin noin 60[nbsp]000 annosta viikossa ja tällä viikolla määrä nousee 65[nbsp]000:een.

Suomeen tulee EU:n yhteishankinnan kautta myös Modernan rokotetta, jonka toimitusmäärät ovat kuitenkin jääneet vaatimattomiksi, sillä pääosa rokotteista menee kehitystyötä tukeneeseen Yhdysvaltoihin.

Suomi on sitoutunut rokotteissa EU-komission yhteishankintaan, jossa myyntilupa on toistaiseksi kolmella valmisteella.

Rokotteista käydään kilpailua paitsi maiden kesken, myös niiden sisällä. Kontio arvioi THL:n saaneen jopa kymmeniä ehdotuksia ja perusteluja eri ryhmien nostamisesta rokotusjonon kärkipäähän. Ehdotuksia on tullut muun muassa ammattiryhmiltä.

Tshekki ilmoitti viikonloppuna hankkivansa suorahankintana venäläistä Sputnik V -rokotetta. Maa perusteli pyyntöä EU:n rokotetoimitusten viivästymisellä ja sanoi, ettei se aio odottaa Euroopan lääkeviraston kantaa Sputnikiin. Tshekki harkitsee myös kiinalaisten rokotteiden hankkimista. Unkari aloitti helmikuussa ensimmäisenä EU-maana rokotukset sekä venäläisellä että kiinalaisella rokotteella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)