Verkkouutiset

LK: Halvat hinnat vetävät Ruotsiin

Kruunun valuuttakurssi on heikentynyt vuodesta 2012 lähtien.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaiset ostavat Ruotsin puolelta nyt juomia, makeisia, tupakkaa, nuuskaa ja jonkin verran lihatuotteita kuten jauhelihaa, kertoo Lapin Kansa.

Lapin Kansan hintavertailun perusteella erityisesti alkoholi, liha ja jotkut kosmetiikkatuotteet ovat rajan toisella puolella Ruotsin Haaparannassa selvästi halvempia kuin Torniossa. Freixenetin Prosecco-kuohuviinin hinta on Ruotsissa yli kolmanneksen halvempaa kuin Suomessa. Viljapossun kasslerin hinta putoaa yli 20 prosenttia.

Ruotsinmatkailijan kannattaa olla varuillaan. Kaikkien tuotteiden kohdalla hinnat eivät laskekaan, vaan esimerkiksi voi, hedelmät ja vihannekset kannattaa edelleen ostaa Suomesta. Koskenlaskija-tuorejuuston kohdalla hinta pomppaa rajan ylittäessä lähes 50 prosenttia.

Vaikka Ruotsi ei hintatasoltaan ole Suomea halvempi, on matkustaminen Ruotsiin tavalliselle suomalaiselle nyt hieman halvempaa kuin ennen. Syy selittyy kruunun heikentyneellä kurssilla.

– Kruunu oli vahvimmillaan vuonna 2012. Sen jälkeen kruunu on vuosikaudet tullut heikommaksi. Suurin tekijä on Ruotsin keskuspankin inflaatiotavoite, sanoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich LK:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)