Verkkouutiset

”Lisäätte menoja kahdella miljardilla ilman tietoja tuloista”

Oppositio arvosteli hallituspuolueiden ratkaisuja eduskunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnassa jatkettiin budjettipuheita myöhään keskiviikko-iltana.

Hallituspuolue keskustan Joonas Könttä sanoi ”oikeistokonservatiivisen opposition” katsovan menneisyyteen, ja kokoomuspuolueen ja perussuomalaisten johdolla haukkuneen hallituksen investoivan liikaa.

– Mutta mitkä investoinnit ovat opposition mielestä leikattavissa? Leikkaisiko oppositio uusien poliisien määrästä? Entäpä huonokuntoinen tiestömme, pitäisikö sen antaa rapistua entisestään?, Joonas Könttä kysyi.

Istuntosalista huudettiin väliin ”ensin tulot, sitten menot!”.

– Vai leikataanko koulutukseen panostamisesta? Koulutuksesta leikkaamiseen ei totisesti ole enää varaa, kun edes oppositiossa ei osata historiaa, saatikka tunneta eurokriisin syntyä.

Joonas Köntälle vastasi kokoomuksen Matias Marttinen, jonka mukaan hänen puolueensa on ”johdonmukaisesti ajanut tavallisen ahkeran palkansaajan verotuksen keventämistä”.

– Olemme esittäneet edelleen työn verotuksen keventämistä ja verotulojen keräämistä haittaveroista ja välillisistä veroista, Marttinen sanoi kuvaillen tämän olevan ”nettona nolla”.

Matias Marttinen sanoi keskustalaisten ohittavan täysin keskeisen asian, josta kokoomus on huolissaan budjetissa.

– Siis sen, että te olette lisäämässä menoja kahdella miljardilla eurolla ilman tietoa pysyvistä tuloista, Marttinen sanoi.

– Kaikki me tiedämme, että menojen lisääminen on helppoa. Totta kai se on. Paljon vaikeampaa onkin tehdä päätöksiä, jotka nostavat työllisyyttä ja tuovat pysyvästi menoja, joilla taas näitä hyviä asioita voidaan rahoittaa.

Hän siteerasi ekonomistien arvioita, joiden mukaan ”teidän budjettinne tulee vähentämään työllisyyttä jopa 16 000 hengellä”.

– Teidän tavoitteenne karkaa koko ajan vain kauemmaksi, ja tätä faktaa te ette pääse karkuun. Keskusta on siis kääntänyt täysin kelkkansa ja lähtenyt (Juha) Sipilän vastuullisen talouspolitiikan jälkeen tukemaan punavihreän hallituksen talouspolitiikkaa, ja tulokset tulemme näkemään myöhemmin seuraavina vuosina.

Marttisen mukaan hallituksen päätös kiristää polttoaineverotusta 250 miljoonalla tulee näkymään elokuussa bensapumpuilla, eikä sillä ole myöskään todellista vaikutusta päästöihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)