Verkkouutiset

Lisää tiukennuksia, lentokentälle saapuvat ohjataan neljälle eri linjalle

Helsinki-Vantaalle saapuvat matkustajat täyttävät lentokoneessa etukäteen lomakkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen leviämistä hidastavia toimenpiteitä on tiukennettu Helsinki-Vantaan lentokentällä aamupäivällä ilmoitettujen tiukennusten jälkeen vielä lisää, kertoo Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen.

– Keskeinen muutos on se, että lentokoneessa ennen rajakontrollin alkamista matkustajat ovat täyttäneet lomakkeen, jossa kertovat, minne he ovat menossa, millä tavalla ollaan menossa ja onko tarvetta kontrolliin terveyden kannalta, Kurvinen kertoi toimittajille perjantai-iltana järjestetyssä puhelinkonferenssissa.

Hänen mukaansa kysymyspatteriin vastataan etukäteen, ja allekirjoittamalla ja palauttamalla lomakkeen matkustaja sitoutuu noudattamaan ohjeita ja tietää, mitä väylää voi edetä lentokentällä.

Palautteen perusteella rajakontrollin jälkeen matkustaja ohjautuu neljälle eri linjalle.

– Ensimmäisessä linjassa matkustajalla ei ole oireita, ja hänellä on oma kyyti karanteenipaikkaan. Silloin matkustaja voi jatkaa matkaansa omatoimisesti eteenpäin.

Muissa tapauksissa matkustajan liikkumista kontrolloidaan niin, että jos ei ole paikkaa Suomessa, hänelle järjestetään kuljetus karanteeniin.

– Jos matkustajalla on oireita, terveydenhuoltojärjestelmä ottaa hänet hoteisiinsa.

– Jos on oireeton ja on aikomus käyttää julkista liikennettä, niin se ei ole mahdollista. Matkustaja ohjataan taksiin tai linja-autokuljetukseen, joilla hänet kuljetetaan kotiin tai karanteenipaikkaan.

Kurvisen mukaan oleellista on se, matkustaja saa ehjän tiedon alkuvaiheessa.

– Oleellinen asia on se, että kun Suomeen saapuva matkustaja nousee lentokoneeseen lähtömaassa, hän on siitä lähtien kontrollissa aina siihen asti, kun hän poistuu lentokentältä asianmukaisella tavalla.

– Kaikki välit on nyt laitettu kiinni, että matkustaja ei pääse tilaan, jossa hän ei tiedä mihin menee, miksi menee ja miten tulee toimia.

Kurvisen mukaan tiedottaminen koronavirusepidemiasta on aloitettu Helsinki-Vantaan lentokentällä 16. maaliskuuta eli viime viikon maanantaina.

Kurvinen kertoi tänään aamupäivällä hallituksen tiedotustilaisuudessa, että koronaviruksen leviämistä hidastavia toimenpiteitä on tehty Helsinki-Vantaan lentokentällä erityisen voimakkaasti tällä viikolla ja eilisen ja tämän päivän aikana niitä saatetaan käytäntöön vielä enemmän. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)