Lännen Median haastattelussa Mika Anttonen kertoo miettivänsä keinoja, joilla energiaa voitaisiin tuottaa entistä vähäpäästöisemmin ja hiiltä sitoa pois ilmakehästä.
EU on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä ja leikkaamaan päästöjään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Suomi puolestaan tavoittelee olevansa hiilineutraali vuonna 2035. Suomen tavoite on kunnianhimoisimmasta päästä, mutta ilmastosta huolestunut Anttonen ei ole vaikuttunut.
Maailmanpankin tilaston mukaan vuonna 2018 ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt olivat noin 34 miljardia tonnia. EU:n osuus maailman päästöistä oli 8,4 prosenttia. Esimerkiksi Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen valtioiden osuus päästöistä oli noin 43 prosenttia.
Anttonen pitää suurimpana ongelmana EU:n ja Suomen ilmastotoimissa nyt sitä, että ne keskittyvät hänen mukaansa vain paikallisen tuotannon päästöjen alasajoon, vaikka ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, kuka päästöt ilmakehään tupruttelee.
– Ilmakehä ei tunnista maiden rajoja, Anttonen huomauttaa.
Samalla kun EU ja Suomi kiirehtivät uudistamaan omaa energiajärjestelmää fossiilivapaaksi, Anttosen mukaan Aasiaan ja Afrikkaan rakennetaan jatkuvasti uusia kivihiililaitoksia, sillä ne ovat halvempia kuin esimerkiksi kaasu- ja aurinkovoimalat tai tuulivoimapuistot.
– Siihen mennessä kun EU on saavuttanut tämän tavoitteensa, muun maailman hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet ainakin saman verran, koska energian tarve kehitysmaissa jatkuvasti kasvaa.
Anttosen mielestä ilmastonmuutoksen torjuntaan käytetyt varat pitäisi investoida siellä, missä niillä pystytään eniten laskemaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta.
– Jos kaikki maat puuhaavat omien päästötavoitteidensa parissa, on ihan varma, että pieleen menee, hän sanoo Lännen Medialle.
Anttosen mielestä EU:n velvollisuus on auttaa kehitysmaita muuttamaan omaa tuotantoaan vähäpäästöiseksi, koska näillä mailla ei ole siihen itsellään varaa.
– Olen miettinyt paljon sitä, mistä tässä ilmastonmuutoksen torjunnassa loppujen lopuksi on kysymys. Olen tullut siihen tulokseen, että siinä on kyse ihmisten välisestä solidaarisuudesta, että löytyykö sitä vaiko ei. Tähän mennessä sitä ei ole löytynyt tarpeeksi.
