Verkkouutiset

Liike Nytin ex-pääsihteeri palasi kokoomukseen

Mirita Saxberg sanoo, ettei halua kilpailla kokoomusta vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liike Nytin Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän entinen pääsihteeri Mirita Saxberg hyväksyttiin keskiviikkona kokoomuksen valtuustoryhmän jäseneksi Helsingissä.

Mirita Saxberg valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon kokoomuksen listalta 1530 äänellä kuntavaaleissa 2017. Hän perusti Liike Nyt -valtuustoryhmän syksyllä 2018. Saxberg toimi Liike Nytin eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja Hjallis Harkimon eduskunta-avustajana.

– Sen jälkeen, kun Liike Nytistä tuli puolue, ovat Liike Nytiin aiemmin sitoutumattomat valtuustoryhmät ympäri Suomea jättäneet sen. On luonnollista, että vaikutukset näkyvät myös Helsingissä, Mirita Saxberg sanoo tiedotteessaan.

Hän näkee siirtymisensä ”osana laajempaa suunnanmuutosta”.

– Suuren ryhmän voimin kaupunkilaisten hyvinvointia on mahdollista parantaa kaikkein tehokkaimmin. Muutoksista huolimatta arvot pysyvät. Allekirjoitan edelleen kokoomuksen arvot, joiden takia liityin puolueeseen 2000-luvun alussa.

Blogissaan Mirita Saxberg viittaa Liike Nytin perustajien päätökseen tehdä liikkeestä puolue.

– Ymmärrän päätökseen johtaneet syyt, mutta kokoomuksen riveistä valittuna kaupunginvaltuutettuna olisi ristiriitaista jatkaa Liike Nyt -ryhmän luotsaamista tässä tilanteessa. En halua kilpailla kokoomusta vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)