Verkkouutiset

Liikakilot saavat tupakoimaan – tupakointi voi myös laihduttaa

Lihavat ja ylipainoiset ovat tuoreen tutkimuksen perusteella hoikkia ihmisiä alttiimpia aloittamaan tupakoinnin. Tupakoinnin tiedetään myös hillitsevän painon kertymistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

BMJ-tiedelehden julkaisemat tulokset perustuvat 450 000 britin terveys- ja geenitietoihin. Geenitietojen avulla tutkijat pystyivät tunnistamaan kaikki perimänsä takia lihavuudelle alttiit, mikä tekee analyysista luotettavan.

Tulosten perusteella osallistuja alkoi tupakoida sitä todennäköisemmin mitä lihavampi hän oli, ja hän myös poltti enemmän. Yhteys koski painoindeksiä, vyötärölihavuutta ja rasvaprosenttia eli lihavuutta monin eri tavoin mitattuna.

Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä tupakoitsijat ovat aiempien tutkimusten valossa usein hoikempia kuin savuttomat, mutta lihovat herkästi lopettamisen jälkeen. Paljon tupakoivat ovat puolestaan usein muita lihavampia, tutkimukset ovat osoittaneet. Nyt julkaistut tulokset viittaavat siihen, että yhteydet ovat kuitenkin vielä monimuotoisempia.

Lihavat aloittavat tupakoinnin muita todennäköisemmin, mutta koska tupakointi vähentää nälän tunnetta, se saattaa myös laihduttaa heitä.

Tupakointi ja lihavuus ovat merkittäviä terveysongelmia ympäri maailmaa, joten havainnoilla on myös merkitystä maailman väestön terveyden kannalta. Jos lihavuuden vähentäminen ehkäisee myös tupakoinnin aloittamista, sillä voi olla suuremmat terveysvaikutukset kuin on luultu.

Suomalaisista aikuisista miehistä 13 prosenttia ja naisista kymmenen prosenttia tupakoi päivittäin. Lihavia on noin neljännes suomalaisista työikäisistä, mutta huomattavasti useammat ovat lievemmin ylipainoisia. Vuonna 2017 ylipainoisia oli lähes kolme neljäsosaa miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista.

Tutkimuksesta kertoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)