Verkkouutiset

Ekonomisti: Liian harva Suomessa tekee työt

Työvoiman saatavuusongelmat uhkaavat kasvua ja investointeja, sanoo Elinkeinoelämän valtuuskunta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Edellisen vuosikymmenen aikana työllisten määrän kasvu on painottunut maahanmuuttajiin. Vuosina 2000–2018 vieraskielisten työllisten määrä kasvoi 142[nbsp]000 henkilöllä, kun samaan aikaan kotimaisia kieliä puhuvien työllisten määrä kasvoi vain 3[nbsp]000 henkilöllä.

– Maahanmuuttajia tarvitaan kaiken tasoisiin tehtäviin. Huippuosaajia houkutellaan karsimalla ja helpottamalla maahantuloon liittyvää byrokratiaa ja keventämällä verotusta. Ulkomailta tulevien työntekijöiden kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan nopeutetaan siirtämällä kotoutumista nykyistä työelämäkeskeisemmäksi, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn ekonomisti Sanna Kurronen sanoo.

Maahanmuuton lisäksi työllisten määrän lisääminen edellyttää hänen mukaansa opintojen nopeuttamista esimerkiksi lukukausimaksuin ja opiskelupaikkoja lisäämällä, kotihoidontuen poistamista, eläkeiän nostamista ja eläkeläisten houkuttelemista töihin.

– Liian harva Suomessa tekee työt. Jos entistä useampi ei siihen taivu, hyvinvointiyhteiskunnan palvelutasoa on karsittava, Kurronen summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)