Verkkouutiset

Liettua käräytti Venäjän vakoojia

Värväykset toteuttanut FSB:n asiamies esiintyi valenimillä ja puhui sujuvaa liettuaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liettuan syyttäjäviranomaiset kertovat saaneensa valmiiksi tutkinnan, jossa on selvitetty epäilyä kahden liettualaisen toiminnasta Venäjän hyväksi. Tapaus etenee syyttäjien mukaan seuraavaksi tuomioistuinkäsittelyyn.

– Vaikka henkilöt eivät ole työskennelleet yhdessä, syyttäjälaitoksen mukaan heidän epäilleen olleen yhteydessä samaan Venäjän FSB:n upseeriin Kaliningradissa, Liettuan yleisradio LRT raportoi.

Venäjälle kuuluvaan Kaliningradiin sijoitetun turvallisuuspalvelu FSB:n upseerin kerrotaan käyttävän peitehenkilöllisyyttä ja puhuvan sujuvaa liettuaa.

Agenteiksi epäillyt miehet ovat Klaipedan aluesyyttäjän toimiston mukaan nuorisojärjestö Juvenisin johtaja Aleksejus Greicius ja Kaliningradin vastaisen rajan tuntumassa sijaitsevassa Pagegiain kaupungissa toiminut paikallispoliitikko Mindaugas Tunikaitis.

Tutkinnassa on selvinnyt Venäjän tiedustelun kiinnostuneen Tunikaitisista vuonna 2014, kun tämä oli ylittänyt Liettuan ja Venäjän välisen rajan.

– [FSB:n] upseeri esittäytyi Petrasiksi ja pyysi Tunikaitisia hankkimaan hänelle kalenterin ja pullon viiniä Liettuasta. Sittemmin yhteys kehittyi viranomaisten mukaan niin, että Tunikaitis alkoi ottaa vastaan ”Liettuan vastaisia” tehtäviä, kertoo LRT.

Jatkoi varoituksesta piittaamatta

Tunikaitisin tehtävänä oli LRT:n mukaan muun muassa valokuvata FSB:n osoittamia kohteita, kerätä tietoja eri henkilöistä, luovuttaa aineistoja sekä julkaista venäläisen tiedustelu-upseerin hänelle antamia sisältöjä. Toiminnastaan hän sai rahapalkkioita ”terveytensä tueksi” tai ”korvauksena viisumikuluista”.

Nuorisojohtaja Greiciusin ensimmäinen kontakti samaan FSB-upseeriin oli syntynyt vuonna 2016 sosiaalisessa mediassa. Yhteydenpito hänen ja tällä kertaa Piotrina esiintyneen tiedustelu-upseerin välillä oli kestänyt useita kuukausia ennen kuin miehet olivat kohdanneet Kaliningradin alueen Sovetskissa.

– Tutkijat uskovat heidän sopineen, että Piotr rahoittaisi kokonaan tai osittain ne tapahtumat, joita Greiciusin organisaatio järjestää, LRT toteaa.

Tällaisia Venäjän turvallisuuspalvelun tosiasiallisesti rahoittamia tapahtumia järjestettiin sen mukaan ainakin kymmenen. Toiminta jatkui vielä senkin jälkeen, kun Liettuan viranomaiset olivat varoittaneet ”Piotrin” olevan FSB:n upseeri.

– Syytetty kuittasi saaneensa tiedon siitä, että kaikkea yhteydenpitoa tähän henkilöön ja tämän antamien tehtävien toteuttamista voitaisiin pitää vakoiluna tai vieraan vallan avustamista toiminnassa Liettuan tasavaltaa vastaan. Hän kuitenkin valitsi laittoman yhteydenpitonsa jatkamisen, todetaan syyttäjälaitoksen antamassa lausunnossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)