Verkkouutiset

Sotilaita Beirutissa LEHTIKUVA / AFP Joseph Eid

Libanonissa leimahti: Beirut on videoilla kuin sotatanner

Pääkaupungin kaduilla on käyty rajuja taisteluita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ainakin kolme ihmistä on kuollut ja useita haavoittunut Libanonin pääkaupunki Beirutissa leimahtaneissa väkivaltaisuuksissa.

Avoimiksi tulitaisteluiksi eskaloituneet yhteenotot saivat alkunsa elokuun 2020 satamaräjähdyksen tutkintaan liittyneestä mielenosoituksesta. Mielenosoittajat vaativat tutkintaa johtavan tuomarin eroa.

Asiasta uutisoivan CNN:n mukaan sadat Iranin tukeman Hizbollahin ja sen liittolaisen Amalin tukijat marssivat torstaina kohti Beirutin oikeustaloa. Mielenosoittajia alettiin kuitenkin tulittaa ja aseistautuneet mielenosoittajat vastasivat tuleen.

Sosiaalisessa mediassa kiertävien rankkojen videoiden (alla) ja uutistietojen perusteella Beirutin katoilla liikkuvat tarkka-ampujat ovat tulittaneet kaduilla olevia aseistautuneita ja kasvonsa peittäneitä mielenosoittajia. Paikalla olevien toimittajien sosiaalisessa mediassa kertoman perusteella asemiehet eivät aina edes tunnu tietävän, keitä he ampuvat.

Libanonin armeija on ajanut panssariajoneuvoja kaupungin kaduille ja ilmoittanut, että kaikki ulkona liikkuvat aseistautuneet henkilöt ammutaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)