Verkkouutiset

Li Anderssonin mukaan Jussi Halla-aho pakenee vastuuta kohutviiteistä

PS:n kunnallispoliitikko erosi puoluevaltuustosta tviittikohun jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson syyttää perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa vastuun pakoilusta Jarno Vähäkainun some-päivityksistä nousseessa kohussa.

– Vastuu julkisesta keskustelukulttuurista on kaikilla politiikan toimijoilla, eikä vastuuta tästä tapauksesta voi Halla-ahon tavoin paeta toteamalla ettei asiaa aio kommentoida. Julkista anteeksipyyntöä ja toimenpiteitä odottaen, Andersson tviittaa.

Perussuomalaisten Vetelin kunnanvaltuutettu ja puoluevaltuuston jäsen Vähäkainu on jakanut Twitterissä kuvia kahdesta siasta ja kertonut niiden nimiksi Husu ja Suldaan. Tätä on pidetty viittauksena SDP:n helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Husseiniin ja vasemmistoliiton helsingin kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja Suldaan Said Ahmediin.

Li Andersson toivottaa voimia molemmille.

– Kenenkään ei pitäisi joutua tällä tavoin systemaattisen solvauksen, häirinnän ja syrjinnän kohteeksi, hän toteaa.

Vielä maanantaina Vähäkainun Twitteristä löytyi ainakin yksi tällainen sikapäivitys. Elokuussa tehty julkaisu on kuvakaappaus Vähäkainun Facebook-päivityksestä. Siinä hän kertoo tarjonneensa ”Husulle ja Suldaanille oleskeluluvan joulun tietämille”, ja jatkaa, että ”vaikka käyttäytyminen olisi kuinka hyvää, pojat tietää, että uuniin mennään yhdessä eikä erikseen”.

Tviittejä läpi käyneen Iltalehden mukaan Vähäkainu on vihjaillut sikapäivityksissään myös ”saunan taakse viemisestä”. PS-poliitikko on todennut lisäksi, että ”punikkien politiikka alkaa näyttää siltä, että kohta joitakin viedään saunan taakse”. Hän kiisti IL:lle sikojen nimien viittaavan kehenkään poliitikkoon, ja antoi ymmärtää, että kyse on huumorista.

Vähäkainu kertoi kuitenkin sunnuntaina illalla Twitterissä jättävänsä paikkansa PS:n puoluevaltuustossa tapauksen takia. Hän totesi pahoittelevansa ”sikatwiittien asiattomuudesta syntynyttä pahennusta”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)