Verkkouutiset

Li Andersson Ylellä: Autoilun kustannuksia voi nostaa tietyin ehdoin

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan Suomen ote ilmastopolitiikassa voisi olla kunnianhimoisempi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvioi, että autoilun kustannuksia on voitava nostaa ilmastopoliittisista syistä.

– Ilmastopolitiikassa voisi edetä kunnianhimoisemminkin, Andersson sanoi Ylen Ykkösaamussa.

Suunnitelmat ruuhkamaksuista ja polttomoottoriautoista luopumisesta ovat kiihdyttäneet tunteita kansalaisten piirissä. Andersson myöntää, että asia ei ole mustavalkoinen.

– Autoilun kustannuksia voi nostaa siellä, missä on vaihtoehtoisia liikennemuotoja, Andersson sanoo. Hänen mukaansa ruuhkamaksut ovat pääkaupunkiseudulla mahdollisia.

Anderssonin mukaan on ymmärrettävää, että puheet polttomoottoriautojen korvaamisesta aiheuttavat huolta, koska autokanta on Suomessa vanhaa. Uudet sähköautot ovat vanhoja, perinteisiä autoja kalliimpia. Anderssonin mukaan valtion pitääkin omin päätöksin tasoittaa kansalaisille ilmastopolitiikasta aiheutuvia kuluja. Hän viittaa jonkinlaisiin kompensaatioihin pienituloisille.

– On nostettava kunnianhimon tasoa ilmastopolitiikassa ja samalla huolehdittava tasa-arvoisuudesta.

Andersson myös ihmettelee hallituksen halua selvittää, miten ihmisoikeussopimuksia Suomessa tulkitaan. Kyse on siitä, miten esimerkiksi rikoksen tehneitä maahanmuuttajia kohdellaan. Keskustelu on herännyt Oulun tapausten jälkeen.

– On ennaltaehkäistävä seksuaalirikoksia, mutta ratkaisu ei löydy siitä, että kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia kyseenalaistetaan, Andersson ihmettelee.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)