Verkkouutiset

Li Andersson turvapaikanhakijoista: Tärkeä päätös

Vasemmistoliiton puheenjohtajan lisäksi päätöstä on kehunut keskustan Antti Kaikkonen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson pitää hallituksen päätöstä 175 uuden turvapaikanhakijan vastaanottamisesta Välimeren alueelta periaatteellisesti tärkeänä. Andersson kertoi kannastaan yhteisöpalvelu Twitterissä

– Hallitus on sopinut 175 haavoittuvassa asemassa olevan turvapaikanhakijan vastaanottamisesta Välimeren alueelta. Tärkeä periaatteellinen päätös, jolla osoitetaan halukkuutta auttaa hädässä olevia sekä rakentaa yhteistyötä eurooppalaisella tasolla, Andersson tviittasi.

Sisäministeriön tiedotti lauantaina, että hallitusryhmät ovat päässeet sopuun Välimeren alueen EU-jäsenmaissa olevien turvapaikanhakijoiden auttamisesta. Tiedotteen mukaan hallitusryhmien tavoitteena on auttaa ensisijaisesti lapsia sekä yksinhuoltajaperheitä, joilla on todennäköisesti perusteet saada kansainvälistä suojelua ja jotka tulevat erityisen heikon turvallisuustilanteen maista.

Sisäministeriön mukaan turvapaikanhakijoita vastaanotetaan enintään 175 henkilöä Kreikasta, Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta.

Myös puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) viestitti lauantaina pitävänsä päätöstä oikeana.

– On oikein auttaa hädänalaisimpia, kuten lapsia, raskaana olevia naisia ja yksinhuoltajaperheitä. Surkeat leiriolosuhteet ovat väärä paikka lapsille. Maahanmuuttopolitiikkaan kuuluu myös turvallisuus, järjestys ja laittoman toiminnan torjunta. Tälle pohjalle on hyvä rakentaa, Kaikkonen tviittasi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)