Verkkouutiset

Li Andersson oli Jaakko Laakson isännöimänä Azerbaidžanissa

Myös keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen oli mukana matkalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nykyinen vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson vieraili Bakussa, Azerbaidžanissa toukokuussa 2012. Matkan isäntänä toimi vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Jaakko Laakso.

Andersson oli matkan aikaan vasemmistonuorten puheenjohtaja. Samassa suomalaisten nuorisojärjestöjen edustajien delegaatiossa olivat mukana keskustanuorten silloinen puheenjohtaja, nykyinen kansanedustaja Antti Kurvinen sekä vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton silloinen pääsihteeri Minttu Massinen sekä demarinuorten silloinen pääsihteeri Miikka Lönnqvist.

Lönnqvist on julkaissut Facebookissa matkalta kuvia, joissa suomalaisnuoret poseeraavat Jaakko Laakson kanssa. Kuvat eivät ole julkisia, mutta ne näkyvät laajalle kaveripiirille.

Talouselämä kertoi tänään, että Jaakko Laakso on toiminut Azerbaidžanin lobbarina maksua vastaan. Euroopan neuvoston tutkimusryhmän raportin mukaan Azerbaidžan on korruptoinut Euroopan neuvostoa vastapalvelukseksi maan ihmisoikeusrikkomusten painamisesta villaisella.

Vierailua käytettiin ehkä propagandatarkoituksessa

Li Andersson kertoo itse Facebook-sivullaan osallistuneensa Euronestin järjestämälle ja Jaakko Laakson isännöimälle matkalle Azerbaidžaniin vuonna 2012. Kirjoitus on julkaistu tänään iltapäivällä sen jälkeen, kun Andersson oli paheksunut Laakson toimia Talouselämälle. Andersson sanoi Talouselämälle, että Laaksoon kohdistuvat epäilykset ovat ”erittäin vakavia”.

Facebookissa Andersson kertoo olleensa mukana matkalla ”melko tuoreena vasemmistonuorten puheenjohtajana”. Matkan tavoitteena oli Anderssonin mukaan tutustua maahan sekä erityisesti Nagorno-Karabahin alueen tilanteeseen.

– Meille se oli kiinnostava mahdollisuus päästä tutustumaan maahan josta kukaan ei tiennyt juuri mitään, mutta on hyvin mahdollista, että vierailua käytettiin myös propagandatarkoituksessa, Andersson myöntää.

Nuorisodelegaation kutsujana oli Euronestin parlamentaarisen yleiskokouksen Azerbaidžanin delegaation johtaja Elkhan Suleymanov Azerbaidžanin valtion uutistoimiston julkaiseman jutun mukaan. Azerbaidžan erotettiin yleiskokouksen jäsenyydestä vuonna 2015 Azerbaidžanin hallituksen ihmisoikeusloukkausten vuoksi.

Laakso myönsi tänään Ylelle toimineensa Azerbaidžanin lobbarina, mutta kiisti ottaneensa vastaan lahjuksia. Laakson mukaan hänen lobbaamisensa oli ”kaikkien tiedossa”.

https://www.facebook.com/lindrssn/posts/1894989117202621

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)