Verkkouutiset

Li Andersson: Kansanedustaja itki tästä istuntosalissa

Opetusministeri pitää varhaiskasvatusta koskenutta muutosta historiallisena harha-askeleena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Li Andersson (vas.) muistelee viime vaalikaudella käsiteltyä päätöstä, joka ”meni vahvasti ihon alle”.

– Niin tapahtui monelle muullekin ja muistan nähneeni erään hallituspuolueen kansanedustajan itkevän istuntosalissa, kun asiaa käsiteltiin, Andersson kirjoittaa kolumnissaan.

Kyseessä oli päätös oli lasten subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajoittamisesta, joka oli saanut murskaavaa arvostelua asiantuntijoilta. Muutoksen ei arvioitu tuovan juurikaan säästöjä, mutta sen pelättiin heikentävän monien varhaiskasvatusta tarvitsevien mahdollisuutta käyttää kyseisiä palveluita.

– Oikeuden rajaamista puolusteltiin sillä, että perheet perustellusta syystä ja anomuksesta voisivat edelleen saada oikeuden kokopäiväiseen paikkaan. Tätä eräs pitkään alalla työskennellyt päiväkodin johtaja kommentoi sanomalla, että hän ei todellakaan kaipaa takaisin niitä aikoja, jolloin oikeus oli harkinnanvarainen ja päiväkotien henkilöstö joutui arvioimaan, kenen perhe oli minkäkinlaisessa avun tarpeessa, Li Andersson sanoo.

Opetusministerin mukaan keskustelu osoitti, kuinka helposti myös suurella vaivalla ajettuja saavutuksia voi purkaa. Varhaiskasvatuksesta hyötyvät erityisesti vaikeammasta taustasta tulevat lapset, jotka eivät opi oppimisen taitoja kotonaan.

– Subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta suomalainen naisliike teki töitä vuosien ajan, ja sitten yhtäkkiä hallitus osana säästölistaansa vain leikkasi sen pois. Onneksi historian harha-askelia on myös mahdollista oikaista uusilla päätöksillä, Andersson toteaa.

– Noin neljässä vuodessa on tapahtunut merkittävä muutos asenneilmapiirissä varhaiskasvatusta kohtaan. Ymmärrys sen merkityksestä lapsen kasvulle ja kehitykselle on lisääntynyt merkittävästi, ja monet vaikutusvaltaiset ekonomistitkin ovat painottaneet, että varhaiskasvatukseen sijoitetut rahat maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti, Andersson jatkaa.

Li Andersson toteaa, että suomalainen lapsi pääsee tällä hetkellä varhaiskasvatukseen eurooppalaista kaveriaan epätodennäköisemmin. Opetusministerin valmisteleman lakiesityksen myötä jokaiselle lapselle annetaan elokuusta 2020 lähtien oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen.

– Tällä kertaa saimme nopeasti korjattua rikotun, ja toivon, että tämä esitys menisi eduskunnassa yksimielisenä läpi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)