Verkkouutiset

”Lex Lindström kaunistaa työttömyystilastoja hetkeksi”

Ilmarisen Jaakko Kianderin mukaan tavoite työllisyysasteen parantamisesta siirtyy lain myötä yhä kauemmas.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus hyväksyi budjettiriihessään työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) ehdotuksen, jonka mukaan osa 60 vuotta täyttäneistä pitkäaikaistyöttömistä voisi päästä ennen aikaiselle eläkkeelle.

Lakiteksti on vielä kirjoittamatta, mutta Ilmarisen talous- ja hallintojohtajan Jaakko Kianderin mukaan ikärajan lisäksi kriteeriksi on luultavasti tulossa pitkään jatkunut työttömyys, ja eläkemuodoksi Kelan maksama takuueläkkeen tasoinen etuus.

Kianderin mielestä Lex Lindströmiä on helppo perustella, sillä ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien mahdollisuus työllistyä on hyvin pieni. Jos realistisia työllistymisnäkymiä ei ole, eläkkeelle pääseminen on monesti henkisesti helpotus.

Kianderin mukaan suurta vaikutusta henkilön toimeentuloon sillä tuskin olisi, sillä tarjotun eläkkeen taso on varsin alhainen verrattuna edes kohtuulliselta työuralta karttuneeseen työeläkkeeseen.

– Uuden varhaiseläkekanavan avaaminen on kuitenkin vastoin eläke- ja työurapolitiikan pitkää linjaa, jossa on pyritty eläkkeelle jäännin myöhentämiseen ja työurien pidentämiseen. Tästä näkökulmasta Lex Lindström ei ole paras mahdollinen ratkaisu, Kiander kirjoittaa blogissaan.

Kianderin mukaan varttuneiden työntekijöiden riski joutua työttömäksi saattaa Lex Lindströmin myötä jopa kasvaa.

– Jotta nyt suunniteltuihin poikkeusratkaisuihin ei tarvitsisi turvautua, pitäisi työvoimapolitiikan tähdätä kunnianhimoisesti pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaan.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että työttömyyden pitkittyessä kaikille työttömille tarjottaisiin koulutusta, tukitoimia tai työpaikkaa. Jos keinot eivät tunnu tepsivän, olisi siirryttävä ripeästi kuntoutukseen. Monilla työttömillä on terveysongelmia, joiden vaikutus työkykyyn pitäisi huomioida.

Kianderin mukaan aktivoinnin ja kuntoutuksen laiminlyönti johtavat helposti siihen, että työttömyys pitkittyy ja todellinen työkyky ja työllistymistodennäköisyys heikentyvät, kuten Suomessa on viime vuosina käynyt. Työttömyys ei ole sairaus, mutta pitkällä aikavälillä siitä voi seurata työkyvyn menetys.

– Nyt suunnitteilla oleva Lex Lindström on selkeästi poikkeusratkaisu, joka kyllä kaunistaa työttömyystilastoja hetkeksi mutta ei puutu työelämän ja työvoimapolitiikan haasteisiin. Tavoitteemme työurien pidentämisestä ja työllisyysasteen parantamisesta siirtyy sen myötä yhä kauemmas, Kiander toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)