Esimerkkejä taktiikkaa käyttävistä lentoyhtiöistä ovat muun muassa British Airways, EasyJet ja Ryanair. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Lentoyhtiöt keplottelevat korvauksista viivyttelytaktiikalla

Lentoyhtiöt pidentävät lentoreittien aika-arvioita tarkoituksellisesti.

Lentokorvausyhtiö AirHelpin selvityksen mukaan lentoyhtiöt ovat välttyneet viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä yli 11 miljoonan euron korvausvelan maksamiselta kuluttajille lisäämällä lentojen aika-arvioihin ilmaa. AirHelp on tutkinut kaikki lentoreitit, joiden arvioitua kestoa oli pidennetty kyseisenä ajanjaksona.

Pelkästään tänä vuonna viivyttelytaktiikka on säästänyt lentoyhtiöille maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa euroa. Sen avulla lentoyhtiöt pystyvät raportoimaan parantuneista täsmällisyysluvuista, vaikka tosiasiallinen lentoaika hieman pitenisikin.

Samalla ne pystyvät entistä helpommin välttämään kolmen tunnin rajan myöhästymisissä. Matkustajan on mahdollista saada Euroopan unionin EC 261 -asetuksen mukaisesti enintään 600 euron korvaus vähintään kolme tuntia myöhästyvistä lennoista.

Viivyttely eri muodoissaan on jo pitkään ollut monien lentoyhtiöiden yleisesti käyttämä taktiikka, sanoo AirHelpin Suomen-maajohtaja Aleksi Seppo.

– Monet lentoyhtiöt käyttävät mitä erilaisimpia keinoja varmistaakseen, ettei niiden täydy maksaa matkustajilleen lainmukaisia korvauksia lentojen myöhästellessä. Lentojen keston tarkoituksenmukainen yliarvioiminen on tuorein kappale tässä surullisessa tarinassa. Kaikki tähtää siihen, että kuluttajan mahdollisuudet hakemuksen tekemiseen ja korvauksen saamiseen minimoidaan, hän kertoo.

AirHelpin selvityksen mukaan korvausvelka, jota lentoyhtiöt tällä taktiikalla väistelevät, kasvaa vuosi vuodelta. Vuonna 2015 lentoaikojen teennäinen pidentäminen säästi lentoyhtiöille maailmanlaajuisesti yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 summa kohosi kahteen miljoonaan euroon ja viime vuonna jo lähes neljään miljoonaan euroon.

Tänä vuonna neljän miljoonan euron rajapyykki saavutettiin jo ennen vuoden loppua, joten viimeisen neljän vuoden aikana lentoyhtiöt ovat säästäneet vääristyneiden aika-arvioiden ansiosta yhteensä yli 11 miljoonaa euroa.

– On totta, että nykyaikaiset koneet saattavat polttoaineen kulutusta vähentääkseen lentää hieman hitaammin kuin vanhemmat mallit – mutta se ei missään määrin selitä lentoyhtiöiden tässä mittakaavassa toteuttamaa viivyttelytaktiikkaa. Se on suunniteltu varta vasten korvaushakemusten välttämiseksi. Teemme kaikkemme sen varmistamiseksi, että puolueeton taho arvioisi, kuinka pitkiä lentoaikoja voi kullakin reitillä pitää kuluttajan kannalta reiluna, Aleksi Seppo sanoo.

AirHelp lähti selvittämään muuttuneita lentoaikoja muiden tutkimustulosten perusteella. Brittiläinen kuluttajien oikeuksia valvova järjestö WHICH ja lentomatkustamisen tilastointeja ylläpitävä OAG ovat kumpikin havainneet jo aiemmin, että monet lentoyhtiöt ovat pidentäneet aika-arvioitaan useilla lentoreiteillä. WHICH:n selvityksen mukaan jotkin reitit on järjestään arvioitu jopa 35 minuuttia pitkäkestoisemmiksi kuin aiemmin.

Esimerkkejä taktiikkaa käyttävistä lentoyhtiöistä ovat muun muassa British Airways, EasyJet ja Ryanair.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt