X
SULJE MAINOS
Ryanairin matkustajakone Berliinin yllä. LEHTIKUVA / AFP / Tobias Schwarz

Lentoyhtiölle yli 270 miljoonan euron tappiot koronasta

Ryanair arvioi talousnäkymien kohentuvan rokotuskattavuuden nousun myötä.

Halpalentoyhtiö Ryanair ilmoittaa kirjanneensa 234 miljoonan punnan eli noin 273 miljoonan euron tappiot huhtikuun ja kesäkuun välillä.

Yhtiön mukaan koronapandemian kielteiset vaikutukset alaan ovat jatkuneet merkittävinä.

Tappiot ovat huomattavasti suuremmat kuin vuosi sitten, vaikka matkustajamäärät ovat nousseet puolesta miljoonasta 8,1 miljoonaan matkustajaan.

Ryanair ennakoi taloustilanteen silti elpyvän lähiaikoina, sillä lentoliput ovat käyneet viime aikoina hyvin kaupaksi. Yhtiö arvioi kuljettavansa kuluvan vuoden aikana noin sata miljoonaa henkilöä.

Taustalla on rokotuskattavuuden nousu erityisesti EU-alueella.

Ryanair julkisti hiljattain 20 uutta kohdetta Machesterista ja Liverpoolista. Elpymissuunnitelman lennot kohdistuvat Kreikan ja Italian kaltaisiin maihin, joiden epidemiatilanne arvioidaan kohtuullisen hyväksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt