Verkkouutiset

Lentoyhtiö aikoo kieltää matkustamisen rokottamattomilta

Koronarokotetodistuksesta voi tulla kansainvälisessä matkustamisessa tärkeä asiakirja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Australialainen lentoyhtiö Qantas suunnittelee vaativansa kansainvälisten lentojen matkustajilta todistusta koronavirusrokotteen ottamisesta. Yhtiön toimitusjohtaja Alan Joyce sanoo Australian Channel 9:lle, että kun käyttökelpoinen rokote valmistuu, siitä tulee ”välttämättömyys” kansainvälisessä matkustuksessa.

Qantas on ensimmäinen iso lentoyhtiö, joka on tuonut esiin aikomuksensa kieltää kansainvälinen matkustus rokottamattomilta.

Aiheesta uutisoivan Financial Timesin mukaan Alan Joyce uskoo rokotusvaatimuksesta tulevan yleinen käytäntö. Näin arvioi myös Kelan johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

− Rokotustodistus tulee olemaan tulevat vuodet keskeinen asiakirja kansainvälisessä matkailussa, Mäki-Lohiluoma sanoo Twitterissä.

Lääkeyhtiö AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston rokotehankkeesta kuultiin maanantaina positiivisia uutisia. Rokotteen kerrotaan antaneen keskimäärin 70 prosentin suojan koronavirukselta.

Kyseessä on jo kolmas suorastaan yllättävän hyvin koronavirukseen tehonnut rokote. Uuteen mRNA-tekniikkaan perustuvilla Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan rokotteilla on jo aiemmin saatu erinomaisia tuloksia. Pfizerin rokotteen on kerrottu tehonneen 95 prosenttisesti ja Modernan 94,5 prosenttisesti.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)