Verkkouutiset

Lennonjohtajat laajentavat työnseisauksia

Lennonjohtajien työehtosopimusneuvottelut työnantaja ANS Finlandin kanssa eivät ole edenneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on tämän vuoksi päätynyt laajentamaan työnseisauksia.

SLJY toimeenpanee kaksi uutta viikoittaista työnseisausta: 29.1. alkaen tiistaisin ja lauantaisin klo 02.00-08.00.

Myös aiemmin ilmoitetut, torstaisin klo 13.00-15.00 tapahtuvat työnseisaukset jäävät voimaan. Työnseisaukset toistuvat viikoittain, kunnes työehtosopimusneuvottelujen osapuolet saavuttavat neuvottelutuloksen.

Uusista työnseisauksista päätettiin verkkaisesti alkaneen työriidan sovittelun vauhdittamiseksi, sanoo Suomen Lennonjohtajien Yhdistyksen SLJY:n puheenjohtaja Roy Myrberg.

SLJY sanoo olevansa erittäin pettynyt työnantaja ANS Finlandin kanssa pitkään käytyjen TES-neuvottelujen kulkuun.

– Päästäksemme aidosti neuvottelemaan ja sopimaan työehdoista olemme pakotettuja laajentamaan jo antamaamme työtaisteluilmoitusta. Työnantajamme ANS Finland sekä Palvelualojen Työnantajat Palta eivät edelleenkään ole osoittaneet halua sopia työehdoista, vaikka neuvotteluja on käyty vuoden 2017 syksystä lähtien, viimeisimmäksi valtakunnansovittelijan johdolla, sanoo Myrberg.

– Näkemyksemme mukaan ANS Finland pystyy hoitamaan esimiesvoimin lentoliikenteen keskeytyksittä myös uusien työnseisausten aikana, kertoo SLJY:n pääluottamusmies Katariina Syväys.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)