Josif Stalin (vas.) ja Vladimir Lenin 1919. Wikimedia Commons

Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, ja nämä olivat hänen syynsä

Vähemmistökansa piti saada irtautumisen kautta vapaaehtoisesti bolsevikkien puolelle.

Lukuisissa tiedotusvälineissä kerrottiin vuodenvaihteen aikaan tasan 100 vuoden takaisesta suurtapauksesta. Siinä Suomen senaatin miehet kävivät P.E. Svinhufvudin johdolla uudenvuodenyönä 1917-18 Pietarin Smolnassa hakemassa Venäjän vallankumouksen keskeltä Leniniltä, Stalinilta, Trotskilta ja muilta kansankomissaarien neuvoston jäseniltä tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle.

Torstaina eli 4.1.2018 tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun vallankumous-Venäjän ”työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpaneva keskuskomitea” sinetöi asian.

Satavuotisuutisissa on sivuutettu Leninin motiivit. 50 viime vuoden tutkimuksen mukaan hän todella kannatti Suomen itsenäistymistä, joka oli Venäjällä poikkeuksellista – mutta kannatus johtui vain hänen omista näkökohdistaan.

Josif Stalinin pelkistämällä termillä kyseessä oli ”eroaminen yhdistymistä varten”. Kyse oli maailmanvallankumouksen tukemisesta. Bolsevikit myös halusivat antaa kannatussysäyksen Suomessa punaisille, jotka kuukauden sisään ryhtyivätkin vallankumoukseen.

Itsenäisyytemme 50-vuotisvuonna professori Tuomo Polvinen selvitti uraauurtavasti teoksessaan Venäjän vallankumous ja Suomi (WSOY), että Leninin motiivit olivat taktisia. Seuraava on Polvisen lainaus hänen 1967 kirjastaan:

”…vasemmiston taholla on hellitty kuvaa Leninistä jalona ja idealistisena maailmanparantajana, joka kansojen itsemääräämisoikeuden ylevien periaatteiden vaikutuksen alaisena oli vailla muita tarkoitusperiä valmis tunnustamaan jopa porvarillisenkin Suomen itsenäisyyden. Mikä sitten on totuus? Veitsi lähestyy nyt kipeätä kohtaa, mutta kulunut puoli vuosisataa merkitsee niin pitkää puudutusaikaa, että leikkaus täytyy jo voida suorittaa.
Joulukuussa 1917 bolsevikit oman tunnustuksensa mukaan yhä vielä laskivat lähitulevaisuudessa tapahtuvan maailmanvallankumouksen varaan. Sitä silmälläpitäen käytiin Brestissä sitkeää viivytystaistelua ajan voittamiseksi. Vallankumouksen puhkeamisen edellytyksiä oli kaikkialla mahdollisuuksien mukaan tuettava. Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle”.

Polvinen korosti, että ”Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti välikappale sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi maassa”. ”…(Lenin) oli vakuuttunut, että jos yhteiskunnallinen vallankumous saataisiin aikaan Suomessa, uusi hallitus palaisi takaisin Venäjän yhteyteen muodostaen federaation sen kanssa”.

Professorin mukaan ”myytin takaa nousee esiin realistinen valtiomies, joka määrätyssä historiallisessa tilanteessa, vaikkapa vain taktisista syistä, näkee maansa ja edustamansa järjestelmän e t u j e n mukaiseksi naapurivaltion itsenäisyyden tunnustamisen”.

Haluamme suuria valtioita

V. I. Lenin oli julistanut, että ”me vaadimme sorretuille kansoille itsemääräämisoikeutta so. riippumattomuutta, so. oikeutta erota, mutta tämä ei tapahdu siksi, että uneksisimme taloudellisesta partikularisaatiosta tai pikkuvaltioihanteesta, vaan päinvastoin koska me haluamme suuria valtioita ja kansakuntien keskinäisiä sopimuksia mutta todella demokraattisella ja todella kansainvälisellä pohjalla, mitä on m a h d o t o n t a a j a t e l l a ilman eroamisoikeutta. Eroaminen ei suinkaan ole meidän ohjelmamme. Me emme lainkaan kannata eroamista”.

Leninin mukaan päämäärä Venäjän muuttumisesta kansallisvaltioksi, johon vähemmistöt sulautuvat ja omaksuvat venäjän kielen, voitiin saavuttaa vain vapaaehtoista tietä antamalla vähemmistöille mahdollisuus käyttää kieltään. Aikaa myöten venäläinen kulttuuri suuruudellaan ja sen kielen hallitseville tarjoamillaan eduilla rauhallista tietä toteuttaisi sivistyksen ja kielellisen assimilaation, mikä taas merkitsisi väliporrasta ihmiskunnan kansainvälistymisprosessissa.

”Kansallisten kulttuurien on annettava kehittyä ja päästä täyteen laajuuteensa, tuoda esiin kaikki mahdollisuutensa, jotta sosialismin voitettua koko maailmassa voitaisiin luoda edellytykset niiden sulautumiselle yhdeksi yhteiseksi kulttuuriksi, jolla on yhteinen kieli”, Stalin totesi NKP:n puoluekokouksessa 1930.

Sähkeessään keväällä 1917 Lenin totesi, että Suomessa kansan enemmistö oli jo voitettu sosialismin kannalle. Hän kirjoitti, että irtautumisvapauden kautta Venäjän proletariaatti ”tulee juuri sillä tavoin hankkimaan Suomen työläisten t ä y d e l l i s e n luottamuksen ja tuen koko Venäjän proletariaatin asialle”.

Kaikki Venäjän kansallisuudet

Vuonna 1987 asiasta jatkoi väitöskirjateoksessaan Kansalliseen kansanvaltaan (Tammi) Eino Ketola. Hän huomautti, että Suomen itsenäistymisen tutkimuksessa ei oltu kiinnitetty huomiota siihen, että Neuvosto-Venäjän uusi korkein valtionelin tunnusti Suomen itsenäisyyden Armeniaan rinnastettuna ja ”kaikkien Venäjän kansallisuuksien työtätekevien joukkojen itsemääräämisen hengessä”.

Samalla oli hyväksytty ponsi, jossa tavoitteeksi asetettiin Venäjän imperiumin alistamien kansojen vapaaehtoinen yhtyminen ”veljelliseen liittoon”, sen jälkeen, kun vallankumous kunkin kansakunnan sisällä oli tehty.

Eino Ketolan mukaan uutenavuotena 1917-18 oli kaupantekotilanne. Suomen hallitukselle oli välttämätöntä saada maa irti Venäjästä, jotta vallankumous ei sieltä leviäisi. Leninin hallituksella oli kiire ja välttämätöntä tunnustaa Suomen itsenäisyys, jotta vallankumous Suomessa saataisiin alkuun. ”Leninin kansallisuuspolitiikan periaatteita noudattaen bolsevikit toimivat siinä käsityksessä, että Suomen itsenäisyyden tunnustaminen heikentäisi työväestön ja porvariston välistä kansallisen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja siten poistaisi esteen Suomen liittymiseltä vallankumoukseen”.

Ketolan johtopäätös oli, että ”Leninin kansallisuuspolitiikan päämääränä ei siis ollut Suomen sisäinen ja ulkoinen suvereenius, mutta hänen kansainvälisen vallankumouksen voittoon tähtäävä toimintansa kuitenkin tarjosi Suomelle ainutlaatuisen tilaisuuden kansainvälisesti tunnustettuun itsenäistymiseen”.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt