Verkkouutiset

Leijuvat moottoripyörät tulevat myyntiin

Hoversurf-yhtiön futuristisilla ajoneuvoilla voi lentää USA:ssa ilman erityislupia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kalifornialainen yritys kertoo saaneensa ”leijuvien moottoripyörien” kehitystyön valmiiksi. Noin 130 000 euroa maksavien Hoversurf S3 -ajoneuvojen toimitukset alkavat jo ensi vuoden alussa.

Yksipaikkaisen ajoneuvon sivuille on sijoitettu neljä potkuria, joita ohjataan kahdella erillisellä ohjaimella. Yhtiön mukaan 115 kilogrammaa painavan S3:n turvallinen lentokorkeus on noin viisi metriä ja huippunopeus lähes 100 kilometriä tunnissa. Akut riittävät noin 25 minuutin lentoon.

NBC Newsin mukaan S3:n käyttö ei edellytä erityislupia ainakaan Yhdysvalloissa sen matalan nopeuden ja kevyen painon vuoksi. Arvostelijoiden mukaan laitteen sivuilla pyörivät potkurit voivat aiheuttaa helposti vaaratilanteita.

– Olettaisin, että törmäystilanteessa sivullinen pilkkoutuisi osiin, Embry-Riddle Aeronautical -yliopiston professori Richard Anderson pohtii.

Uutuuslaitteella on ollut CNN:n mukaan kysyntää myös viranomaistahoilta, sillä ainakin Dubain poliisivoimat on selvittänyt S3:n soveltuvuutta hankalassa maastossa suoritettaviin tehtäviin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)