Verkkouutiset

Kun lasten turvasta ilmaistaan huoli – eikö poliisi saa henkilötietoja?

Poliisiylijohtaja pitää henkilötietolain uudistusta viime vuosien tärkeimpänä lainsäädäntöhankkeena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo pitävänsä käsittelyssä olevaa henkilötietolain uudistusta kriittisen tärkeänä poliisin toiminnalle.

– Eduskunnan pöydällä on poliisin työkalupakin väline, jossa ei ole kysymys toimivaltuuksien lisäämisestä tiedonhankintaan, vaan poliisille määriteltävistä käyttösäännöistä käsitellä ja yhdistellä sen hallussa jo olevia tietoja. Tavoitteena on erityisesti rikosten ennaltaestämisen ja paljastamisen tehostaminen, Kolehmainen kirjoittaa blogissaan.

Hän huomauttaa poliisin saavan säännöllisesti vihjeitä huolta aiheuttavien henkilöiden toiminnasta. Käytöksestä voi olla pääteltävissä itsetuhoisia ajatuksia, orastavan radikalisoitumisen siemeniä tai seksuaalirikoksen uhkaa.

– Poliisilla täytyy olla työkalut käsitellä tällaista tietoa, muodostaa tilannekuvaa ja ennaltaehkäistä tekoja, vaikka konkreettista rikosta ei olisikaan vielä tapahtunut. Yhteiskunnalla täytyy olla kykyä puuttua ennalta – ei vain odottaa rysähdystä, Seppo Kolehmainen sanoo.

Hän mainitsee esimerkkejä käytännön tilanteista, joita poliisi päätyy selvittämään.

– Useamman lapsen vanhempi ilmaisee poliisille huolensa lastensa turvallisuudesta tukipalveluissa. Työnantaja ei ole selvittänyt työntekijöiden rikostaustoja ja poliisi ottaa yhteyttä toiminnan korjaamiseksi.

– Läheinen on huolissaan henkilön itsetuhoisista suunnitelmista, jotka voivat mahdollisesti olla vaaraksi myös perheelle tai muille. Poliisi arvioi toimenpiteiden tarpeen moniammatillisessa yhteistyössä ja kirjaa toimenpiteet ylös.

– Terrorismista epäillyn henkilön liikkeistä halutaan saada tietoja. Kuvia haetaan seuraavalla viikolla liikennevalvontakameroista.

Kolehmaisen mukaan tällä hetkellä ei ole välttämättä selvää, saako poliisi käsitellä vastaavissa tapauksissa henkilötietoja vai ei.

– Kyky estää ja katsoa tulevaisuuteen jää silloin puutteelliseksi. Jotta poliisi voi täyttää tehtävänsä, tulee kolmen asian olla kunnossa: resurssien, lainsäädännön ja välineiden. Näiden kaikkien on vastattava aikaa ja olosuhteita, jotta poliisi kykenee turvamaan kaikkia, kaikissa tilanteissa, valtakunnallisesti ja tasapuolisesti.

Poliisiylijohtaja kehottaa eduskuntaa hyväksymään uudistuksen pikaisesti hallituksen esitystä mukailevassa muodossa.

– Koska kyse on pohjimmiltaan poliisille laissa määrättyjen tehtävien tarkoituksenmukaisesta hoidosta, on henkilötietolaki poliisille tärkein lainsäädäntöhanke moneen vuoteen, Seppo Kolehmainen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)