Verkkouutiset

Lasten toimintakykyä halutaan vahvistaa

Oppilaiden heikko keskittymiskyky huolestuttaa opettajia ja terapeutteja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opettajilta on kyselty mielipiteitä oppilaiden ongelmista. Kyselyyn vastanneista opettajista kaikkia huolestuttivat oppilaiden keskittymiskyvyn ongelmat. Tulokset ovat tosin enintään vain suuntaa antavia, sillä vastaajia oli ainoastaan 70.

Neljä viidestä vastaajasta oli huolissaan oppilaiden sosiaalisten suhteiden ongelmista, ja useampi kuin kaksi kolmesta arvioi, että oppilaiden fyysisen toimintakyvyn heikkous näkyy työssä melko paljon tai paljon.

– Meillä aikuisina on velvollisuus huolehtia siitä, että lapset ja nuoret pystyvät aidosti osallistumaan elämän jokapäiväisiin tilanteisiin, kuten koulunkäyntiin. Silloin on myös meidän velvollisuutemme pitää huolta siitä, että lasten toimintakyvyn rajoitteisiin puututaan käytössä olevia keinoja käyttämällä. Puuttumalla ajoissa mahdollistamme lapsen aktiivisen osallistumisen ja terveemmän aikuisuuden, toteavat tiedotteessaan Suomen Fysioterapeutit ry:n puheenjohtaja Tiina Mäkinen, Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry:n puheenjohtaja Kristina Holmberg ja Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry:n toiminnanjohtaja Marja Kinnunen.

Kyselyyn vastanneista opettajista useampi kuin neljä viidestä uskoi hyötyvänsä siitä, että koulussa olisi toimintaterapeutti, joka voisi tukea esimerkiksi kirjoitustaidon ja osallisuuden edistämisessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)