Verkkouutiset

Lasse Lehtonen IS:lle: Juhannuksesta koronan rajapyykki?

Asiantuntijoiden mukaan riski tartuntaketjuihin on kuitenkin yhä olemassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiantuntijoiden mukaan juhannus voi olla rajapyykki, jonka jälkeen koronaepidemia on saatu Suomessa talttumaan.

– Näyttää hirveän hyvältä! Suomessa on käymässä niin kuin Britanniassa ja Israelissa, joissa epidemia laski hyvin jyrkästi, mitä pidemmälle rokotukset ovat edenneet. Kun Suomessa on puolet väestöstä rokotettu, ei ehkä ole tautiakaan kovin paljon enää jäljellä. Aletaan olla voiton puolella, sanoo Turun yliopiston virusopin professori Ilkka Julkunen Ilta-Sanomille.

Rokotustahti kiihtyy Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on annettu kaksi miljoonaa rokoteannosta. Rokotuksia annetaan yli 200[nbsp]000 annoksen ja kesäkuun alusta lähes 400[nbsp]000 annoksen viikkovauhdilla.

– Oma näkemykseni on, että juhannus on sellainen raja, johon on hyvä tähdätä. Juhannuksen vaiheilla koko Suomessa on palauduttu perustasolle. Uskon, että kesä voidaan viettää melko lailla normaalisti, ja STM:n ja THL:n info vain vahvisti omaa käsitystäni, toteaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Epidemia laantuu selvästi tarttuvuusluvun pienentyessä. Tarttuvuusluku (R-luku) on pudonnut jo välille 0,65–0,85. Se tarkoittaa sitä, että 100 sairastunutta tartuttaa 65–85 uutta henkilöä ja nämä taas eteenpäin kertoimella 0,65–0,85.

Julkunen painottaa yhä henkilökohtaisten tartunnanvälttämistoimien tärkeyttä eli oikeaa yskimis- ja käsihygieniaa, käsienpesua, riittävää etäisyyttä muihin, kasvomaskien käyttöä niin kauan kuin se on suositeltavaa. Oireisena pitää jäädä kotiin sairastamaan ja hakeutua testiin.

– Jos unohdetaan henkilökohtaiset tartunnanvälttämistoimet, tartuntojen määrä voi kääntyä uudelleen nousuun, Julkunen muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)