Rafael-yhtiön mukaan laitetta testattiin kolmen lennokin parvea vastaan. / Rafael Advanced Defense Systems

Laserase polttaa videolla lennokit taivaalta

Israelilainen asejärjestelmä pystyy havaitsemaan pienetkin lennokit yli kolmen kilometrin päästä.

Israelilainen puolustusalan yhtiö Rafael Advanced Defense Systems on esitellyt lennokkien tuhoamiseen suunniteltua laserasejärjestelmää.

Tuoreella videolla Drone Dome C-UAS -järjestelmä tuhoaa säteellään useita lentäviä kohteita. Maastoauton lavalle asennettu laite pystyy yhtiön mukaan havaitsemaan kohteensa yli kolmen kilometrin päästä ja iskemään muutaman sekunnin viiveellä.

Koeammunnassa järjestelmää testattiin kolmen lennokin parvea vastaan. Tulosta kuvailtiin ”sataprosenttiseksi onnistumiseksi”.

Tuhoamisen lisäksi Drone Dome voi häiritä lennokkien viestiliikennettä ja esimerkiksi videokuvan välitystä.

Britannian puolustusministeriö tilasi vastaavia torjuntajärjestelmiä Gatwickin lentokenttäkaaoksen jälkeen joulukuussa 2018. Lennokkiparvien muodostama uhka on herättänyt keskustelua myös Saudi-Arabian öljykenttähyökkäysten jälkeen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt