Suomessa syntyy tänä vuonna noin 46[nbsp]000 lasta. Luku on 1800-luvun alkupuolen luokkaa. Synnytysikäistä naista kohden lapsia syntyy jo vähemmän kuin Japanissa.
– Vaikka väestön suuruus ei ole mikään itseisarvo, on monet yhteiskunnan rakenteet perustettu vakaan väestökehityksen varaan ja nopeat muutokset aiheuttavat mittavia sopeutumisongelmia. Tästä huolimatta ei toistaiseksi ole mitään merkkiä siitä, että politiikalla pyrittäisiin tosissaan ratkomaan näitä pulmia, jotka ovat kumuloituneet jo vuosikymmenen ajan, kauppatieteiden tohtori ja Etlan tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen toteaa kolumnissaan.
Syntyvyyden vaihtelun syistä ei ole yksimielisyyttä. Valkosen mukaan usein tarjotut selitykset taloudellisista syistä tai tulevaisuuden epävarmuuksista eivät selitä sitä, että esimerkiksi Ruotsissa syntyvyys on pysynyt Suomeen verrattuna korkeana ja Etelä-Koreassa romahtanut alle yhteen lapseen naista kohden.
– Poliittisessa puheessa perheiden tukeminen näyttää olevan suosituin ehdotus lapsiluvun kasvattamiseksi. Perheille suunnatut tulonsiirto- ja palvelumenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat Suomessa kuitenkin samalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa, eivätkä ne näytä reagoivan siihen, että alle kouluikäisten lukumäärä on vähentynyt 30[nbsp]000 lapsella tällä vuosikymmenellä, Tarmo Valkonen muistuttaa.
Hänen mukaansa tilanne tarkoittaa, että valittavana on kaksi polkua. Joko työperäistä maahanmuuttoa edistetään ja panostetaan maahanmuuttajien koulutukseen ja kotoutukseen tai sitten sopeutetaan hyvinvointivaltiota.
”Aikaikkuna on auki”
Tarmo Valkonen muistuttaa, että syntyvyyden lasku tarjoaa parinkymmenen vuoden aikaikkunan, jonka aikana pieni syntymäkohortti aiheuttaa vähemmän menoja. Tämä hetki on nyt. Hänen mukaansa mitään merkkiä ei ole kuitenkaan näkyvissä siitä, että tätä kulumassa olevaa 20 vuoden jaksoa käytettäisiin säästöjen aikaansaamiseen.
– Sen jälkeen vuorossa on yli 40 vuoden jakso, jolloin pieni ikäluokka on työelämässä ja verotuloja kertyy vähemmän, Valkonen varoittaa.
Hän nostaa työeläkemaksujen nousupaineen hyväksi esimerkiksi haasteen mittaluokasta.
– Eläketurvakeskuksen mukaan nykymaksuilla selvitään – uusimman väestöennusteen toteutuessa – 2050-luvulle. Tämä jakso on petollisen vakaa, sillä matala syntyvyys kumuloi vajetta tulevaan työvoimaan niin, että kestävä maksun taso nousee 7 prosenttiyksikköä nykyistä korkeammaksi vuosisadan loppupuolella, Tarmo Valkonen muistuttaa.
Jokaisesta ansaitusta sadasta eurosta menee siis tuolloin maksuun seitsemän euroa enemmän kuin nyt, ilman että eläkkeet paranevat.
– Sukupolvien välinen reiluus on koetuksella, Valkonen toteaa.
Kaksoishaaste
Tarmo Valkosen mukaan pitkän aikavälin väestöennusteeseen liittyy huomattavaa epävarmuutta ja todellisuus voi realisoitua parempana tai huonompana kuin nyt ennustetaan. Selvää on kuitenkin, että kotimaassa syntynyt työvoima lähtee jyrkkään laskuun 2040-luvulla nykyisten pienten ikäluokkien siirtyessä työelämään. Samaan aikaan synnytysikäisten naisten määrä vähenee, mistä seuraa heijastusvaikutus lasten lukumäärään pitkälle tulevaisuuteen.
– Vähäinen lasten määrä aiheuttaa ennen pitkää myös ongelmia työvoiman saatavuuteen yksityisellä sektorilla, varsinkin kun samaan aikaan julkisen terveydenhuollon ja vanhustenhoivan tarve kasvaa mittavasti väestön ikääntyessä.
Monikansalliset yritykset sopeutuvat Tarmo Valkosen mukaan suomalaisen työvoiman vähenemiseen helpommin kuin kotimarkkinayritykset, joiden on vaikea saada työntekijöitä samaan aikaan kun tuotteiden kysyntä heikkenee.
Valkonen muistuttaa, että myös ympäristöongelmat synkentävät julkisen talouden pitkän aikavälin näkymiä. Politiikkatoimet, joilla rajoitetaan ilmaston lämpenemistä, ja lämpenemisen seurauksiin sopeutuminen, aiheuttavat hänen mukaansa merkittäviä paineita julkiseen talouteen.
– Tästä kaksoishaasteesta selviäminen edellyttää, että meillä on riittävästi veronmaksajia, mutta myös etupainotteista julkisen talouden parantamista.
