Verkkouutiset

Länsimetron matkustajamäärät selvästi ennakkotietoja pienempiä

Metron uusilta asemilta on matkustettu keskimääräisen arkivuorokauden aikana noin 50 000 kertaa sen jälkeen, kun Espoon ja Lauttasaaren uudet bussilinjat on otettu käyttöön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreet matkustajamäärät ovat selvästi pienempiä kuin HSL:n aiemmin ilmoittamat luvut. Syynä on järjestelmän vika, jonka myötä Matinkylän, Tapiolan ja Niittykummun matkustajamäärät näkyivät alkuperäisissä tilastoissa kaksinkertaisina.

Asia havaittiin, kun Matinkylässä laskettiin matkustajia käsin aiempien koneellisesti kerättyjen tietojen varmentamiseksi.

Tuoreiden lukujen perusteella Matinkylä on edelleen metron uuden osuuden vilkkain asema 18 000 matkalaisella arkivuorokaudessa.

Matinkylän matkustajamäärä on sama kuin HSL:n ennen liikenteen käynnistämistä tekemässä ennusteessa. HSL:n mukaan Matinkylässä koettua ruuhkaisuutta selittää muun muassa se, että matkustajat ovat pakkautuneet junan alkupäähän, kun asemalla on käytössä vain yksi sisäänkäynti normaalin kahden sijasta.

Metron uuden osuuden kokonaismatkustajamäärä 50 000 taas on ennustetta (60 000) pienempi.

Bussiliikenteessä näkyy HSL:n mukaan odotettu muutos. Busseihin noustaan kokonaisuudessaan metron vaikutusalueella noin 108 000 kertaa arkivuorokaudessa, kun vanhalla linjastolla kuljettiin ennen metroa noin 155 000 kertaa arkivuorokaudessa. Osa aiemmista bussimatkustajista voi nyt kulkea koko matkan metrolla.

Espoon sisäisillä bussilinjoilla matkustajien määrä on yli kaksinkertaistunut ennen metron laajennusta olleesta 35 000:sta 78 000:een. Muutos selittyy ennen muuta metron liityntäliikenteellä, joka on sisäistä bussiliikennettä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)