Verkkouutiset

”Länsi on tarjonnut virukselle sata kertaa auliimmin kuin Itä”

Koronarokotuksia nopeuttamalla vältettäisiin professorin mukaan Suomessa ainakin 25 kuolemaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n emeritus tutkimusprofessori Matti Jantunen arvostelee rajusti hallitusten toimia pandemiaa vastaan.

Hän ilmaisee huolensa koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrän mahdollisesta lisääntymisestä Suomessa.

− Suomen Covid-19 -kuolemat lisääntyisivät Washingtonin yliopiston IHME-pandemiamallin mukaan tulevan huhtikuun loppuun mennessä 240:llä. Rokotusten aikataulua olennaisesti nopeuttamalla näistä kuolemista voisi välttää 25 (!), maskien käytöllä kaikissa julkisissa sisätiloissa, julkisessa liikenteessä ja kaduilla 100. Mallilaskelma ei kuitenkaan huomioi uuden virusvariantin vaikutusta!, Matti Jantunen kirjoittaa blogissaan.

Hän huomauttaa, että Itä-Aasian ja Oseanian alueella Covid-19 -kuolleisuus on vain prosentti siitä, mikä se on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

− Ero ei johdu niinkään Itä-Aasian onnistumisesta vaan Länsimaiden perinpohjaisesta epäonnistumisesta kansalaistensa, yhteisöjensä sekä myös taloutensa suojelemisessa pandemian seurauksilta.

Itä on Jantusen mukaan selviytynyt pandemiasta huomattavasti länttä paremmin, ”käänneltiin numeroita millä tavoin tahansa”.

− Idän heikoimmatkin ovat onnistuneet monin verroin paremmin kuin Lännen parhaat. Lähes kaksi miljardia ihmistä elää maissa, jossa pandemia on tukahdutettu 90…99 -prosenttisesti, joten tukahduttaminen on paitsi mahdollinen, myös taloudellisempi parempi vaihtoehto.

Emeritusprofessorin mukaan ”virus käyttää sitä ainoaa resurssia mikä sillä on”.

− Tartuntaa kantavia ihmisiä – oireettomia, lieväoireisia ja vakavasti sairaita – alustana jolla se luo ja testaa uusia variantteja – Englannissa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa ja viimeksi tulleen tiedon mukaan Saksassa – siltä varalta, että ihminen nujertaisi entisiä. Tätä kehittämisalustaa Länsi on tarjonnut viruksen käyttöön sata kertaa auliimmin kuin Itä, hän kirjoittaa.

− Mitä useampi tartunnan saa, sitä suurempaa ihmismateriaalia hyödyntäen virus voi tulevaisuuttaan varmistaa. Virus ei pyri tappamaan isäntäänsä, tästä on sille vain haittaa [kuin polttaisi oman laboratorionsa], mutta yhden uuden variantin etu on parempi tarttuvuus lapsiin ja nuoriin, toisen nopeampi leviäminen, kolmannen lievemmät oireet, jotta isäntä ei välitä hävittää sitä, Jantunen jatkaa.

Hän mainitsee huonona eurooppalaisena esimerkkinä Irlannin, jossa ”uuden variantin valtaannousu on ollut raju”.

− Saavutettuja etuja ei ole – ei myöskään Suomella! Englannissa uusi B.1.1.7. virusvariantti kolminkertaisti ja Irlannissa kuusinkertaisti uudet Covid-19 -tapaukset yhden kuukauden aikana. Suomessa korkean riskin väestön rokotukset on tarkoitus suorittaa kesään (4…5 kk) ja koko väestön vuoden loppuun (9..11 kk) mennessä. Tämän kilpajuoksun voittaa virus!

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)