Verkkouutiset

Länsi-Afrikasta salakuljetettiin ihmisiä Suomeen – rajavartiolaitos käräytti

Rikollisorganisaatio koostui Afrikan maissa toimivista rekrytoijista, jotka hankkivat Venäjälle pääorganisaatiolle asiakkaat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaakkois-Suomen rajavartioston tutkima törkeän laittoman maahantulon järjestäminen siirtyy syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto tutki kuluneen kesän aikana törkeän laittoman maahantulon järjestämistä, jossa pääasiallisesti Venäjältä käsin toimivan rikollisorganisaation epäillään järjestäneen Schengen-alueelle ja Suomeen useita kymmeniä ihmisiä.

Esitutkinnan perusteella rikollisryhmä hyödynsi toiminnassaan vapaan liikkuvuuden takaavaa Schengen-järjestelmää ja turvapaikanhakua kohdemaissa. Rikollisorganisaation johtavassa asemassa oleva henkilö on ollut tämän tutkinnan vuoksi tutkintavankeudessa heinäkuun lopulta alkaen.

Asiassa tehtiin laajaa kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä mm. Europolin, Interpolin ja Euroopan eri maiden kansallisten lainvalvontaviranomaisten kanssa.

Esitutkinnan aloittaminen ja rikosepäily

Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksiköllä oli aikaisempien rikostutkintojen ja oman aktiivisen tiedonhankinnan perusteella syytä epäillä, että joku järjestää laittomasti läntisestä Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä Venäjän kautta Suomeen ja muualle Euroopan unionin alueelle.

Useamman Rajavartiolaitoksessa tutkittavana olleen rikosasian taustalta paljastui viitteitä samanlaiseen tekotapaan ja ihmisiin. Asiaan liittyen Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö toteutti kesällä pääkaupunkiseudulla laajan rikostorjuntaoperaation, jonka seurauksena otettiin kiinni ja vangittiin Venäjän kansalainen epäiltynä törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä.

Rikostorjuntayksikön tekemässä esitutkinnassa kävi ilmi, että vangittuna olevan miehen johtama rikollisorganisaatio järjesteli ihmisiä Suomeen ja muualle Schengen-alueelle useita erilaisia keinoja käyttäen useiden vuosien ajan.

Suomeen epäillään järjestetyn 15 henkilöä ja vapaan liikkuvuuden Schengen-alueelle yli 150 henkilöä. Lisäksi esitutkinnan perusteella on syytä olettaa, että Suomeen ja Schengen-alueelle oli tarkoitus järjestää useita muitakin ihmisiä, jotka eivät näy edellä kuvatuissa luvuissa.

Kansainvälinen rikollisorganisaatio

Esitutkinnassa selvisi, että rikollisorganisaatio koostui eri Afrikan maissa toimivista rekrytoijista, jotka hankkivat Venäjällä toimivalle pääorganisaatiolle asiakkaat.

Kun asiakas ilmaisi halunsa matkustaa Eurooppaan, niin organisaatio otti tämän jälkeen vastuun asiakkaan saamisesta Venäjälle kutsumalla hänet väärin perustein esimerkiksi opiskelijaksi yliopistoon.

Asiakkaan saavuttua Venäjälle hänelle järjestettiin organisaation toimesta asuminen ja alettiin välittömästi järjestellä vääriä matkustusasiakirjoja, joilla pystyi matkustamaan Schengen-alueelle.

Rikollisorganisaatiolla oli käytössään useita asiakirjaväärentäjiä eri maissa, jotka pystyivät nopealla aikataululla tuottamaan Euroopan sisäisissä rajatarkastuksissa ja lentoliikenteessä kelpaavat väärennetyt asiakirjat.

Rikollisorganisaatio järjesti ihmiset tämän jälkeen eteenpäin Venäjältä lentäen, laivalla, autolla ja junalla kulloisenkin asiakkaan tarpeen ja maksukyvyn mukaisesti.

Innovatiivisia menetelmiä

Esitutkinnassa havaittiin rikollisorganisaation käyttäneen innovatiivisia menetelmiä ja joustavuutta välttääkseen eri maiden rajatarkastukset ja tarjotakseen asiakkailleen kullekin parhaiten sopivan reitin Eurooppaan.

Esitutkinnassa selvisi, että Lapin alueella talvella 2015–2016 ollutta turvapaikanhakijoiden ”ryntäystä” käytettiin toiminnassa hyödyksi.

Suomeen on tultu Lapin lisäksi junalla Vainikkalasta, sekä Schengen-alueen sisäisillä reiteillä lentäen ja laivalla, jolloin asiakkaalle järjestettiin hänen lähtömaahansa väärennetty matkustamiseen kelpaava asiakirja.

Kun asiakkaat ovat päässeet Suomeen, niin pääosa heistä on hakenut pian saapumisensa jälkeen turvapaikkaa Suomesta.

Listahinnat väärennetylle oleskeluluvalle

Esitutkinnassa selvitettiin rikollisorganisaation saamaa rikoshyötyä. Esitutkinnan perusteella rikollisorganisaatiolla on ollut listahinnat esimerkiksi väärennetylle oleskeluluvalle, mutta matkaan liittyvät hinnat ovat olleet riippuvaisia matkakohteesta ja käytetystä matkustustavasta.

Esimerkkinä hinnoista voidaan mainita matkan järjestäminen laittomasti Afrikasta Venäjän kautta Ranskaan, joka maksoi 4500 US dollaria tai matkan järjestäminen Suomeen esimerkiksi 3000 US dollaria. Esitutkinnassa laskettiin saadun rikoshyödyn olevan pelkkien asiakirjojen järjestämisestä useita kymmeniä tuhansia euroja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)