Suomi elää korkeasuhdannetta. Työllisyys on noussut kohisten melkein hallituksen asettamaan tavoitteeseen – kunnianhimoiseen 72 prosenttiin. Työttömyys on laskenut alle 7,5 prosenttin. Talous on kasvanut viimeiset pari vuotta 2,5–3 prosentin vauhtia. Myös inflaatio on kiihtymään päin.
Muutos on ollut huomattava ja positiivinen, mutta isossa kuvassa suorituksen taso on vielä keskinkertainen. On kriittisen tärkeää, että suotuisa talouskehitys jatkuu.
Noususuhdanteessa kaikilla on hauskaa. Mikäs siinä päivää paistatellessa, kun talouden muuttujat näyttävät vihreää. Mutta noususuhdanne ei ole paras mahdollinen indikaattori kansantalouden toiminnasta.
Lamassa kansantalous punnitaan.
Markkinataloudessa tulee noususuhdanteita ja laskusuhdanteita – riippumatta yksittäisen kansallisvaltion toiminnasta. Joskus vielä Suomeenkin tulee valitettavasti lama.
Suomen poikkeuksellisen pitkää lumessa tarpomista vuosien 2012–2015 välillä voi melkein jo kutsua lamaksi tai ainakin poikkeuksellisen pitkäksi taantumaksi.
Vuosina 2012–2014 talouskasvu oli negatiivista ja vuonna 2015 vain 0,1 prosenttia. Tuona aikavälinä työllisyysaste laski, ja oli 68,1 vuonna 2015.
Kyseinen taantuma on osin selitettävissä kansainvälisellä suhdanteella. Mutta on myös peiliin katsomisen paikka. Olisiko ollut mukavampi tarpoa kumisaappaat mudassa noin 72 prosentin työllisyysasteella vai alle 69 prosentin työllisyysasteella? Vastaus on ilmiselvä.
Tässä kohtaa on nyt kyse juurikin talouden syvistä rakenteista. Jos rakenteet ovat kunnossa, niin laskusuhdanteen matalampi kasvu kestetään paremmin, koska sekä julkinen talous että työmarkkina on kestävällä pohjalla.
Tämän takia talouden rakenteet on tuunattava siihen malliin, että laskusuhdanteessakin työllisyysaste olisi riittävän korkea. Jos laskusuhdanteen pohjalla Suomen työllisyysaste olisi 72 prosenttia, niin olisin maltillisen tyytyväinen. Nyt kyseinen lukema saavutetaan vasta noususuhdanteen huipulla.
On selvää, että tarvitaan rakenteellisia toimia.
Tässä muutamia ideoita pureskeltaviksi rakenteellisen työllisyyden nostamiseksi ja työttömyyden laskemiseksi:
• Tehdään työvoimapolitiikasta velvoittavampaa. Tämä lisää työvoimahallinnon kustannuksia, mutta se on yksinkertaisesti hyväksyttävä.
• Laajennetaan paikallista sopimista. Perälautana toimialakohtaiset työehtosopimukset.
• Parannetaan kaikille mahdollisuutta suorittaa vähintään toisen asteen koulutus.
• Toteutetaan työllisyyttä lisäävä perhevapaauudistus.
• Lisätään työllisyyttä edistäviä kokeiluja ja arvioidaan niiden vaikutuksia laadukkailla selvityksillä. Käytännössä rima pitää asettaa korkealle: pyritään satunnaistettuihin koeasetelmiin.
Suurin osa edellä mainituista uudistuksista on sellaisia, jotka tuottavat sekä voittajia että häviäjiä. Rakenteellisten uudistusten luonteeseen kuuluu, että kaikki eivät voi joka tilanteessa voittaa.
Kovaäänisten häviäjien joukko on aina ollut ja on tulevaisuudessakin haaste poliittisen järjestelmän toiminnalle. Joskus on niin, että mitä pienempi, mutta etuoikeutetumpi häviäjien joukko on, sitä kovempaa ääntä se pystyy pitämään.
Joskus päättäjien on tehtävä ratkaisuja, jotka ovat vaikeita omille taustajoukoillekin. Siinä jyvät erottuvat akanoista.
