Verkkouutiset

Laivojen tartuntoja ihmetellään: Eikö tämä ole rajoitusten vastaista?

Turvavälien ja aukioloaikojen epäillään jääneen taka-alalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti maanantaina useiden altistuneen koronavirustartunnoille Tallink Siljan risteilyillä.

Tartuntoja on todettu muun muassa Silja Europan risteilyllä Helsingin ja Tallinnan välillä 30. kesäkuuta–1. heinäkuuta. Tuolla risteilyllä koronan oireita omannut henkilö henkilö oli altistanut muita matkustajia oleskellessaan pidempiä aikoja laivan yleisissä tiloissa, kuten yökerhossa.

Julkisuudessa on ollut esillä videoita, joissa näkyy, että esimerkiksi yökerhoissa turvavälejä ei juurikaan ole ollut. Juhliminen on jatkunut täpötäysissä baareissa kahden jälkeen aamuyölläkin.

Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho on uutisesta ihmeissään.

– Turvavälien pitäminen laivoilla on varmasti haasteellista. Mutta ihmettelen miten #yökerho voi olla auki? Eikö tämä ole Suomen ja Viron rajoitusten vastaista?, Laiho ihmettelee.

– Maltti olisi valttia laivaliikenteessäkin että voi seilata jatkossakin #korona @THLorg.

Suomessa hallitus on säätänyt, että ravintoloissa ja yökerhoissa anniskelun täytyy loppua yhdeltä ja sulkea ovensa kahdelta. Enimmäisasiakasmäärä on 75 prosenttia normaalista.

Tartuntoja on todettu myös ainakin yhdeltä muulta Tallink Siljan risteilyltä.

LUE MYÖS:
Tartunnan saaneita laivoilla – useita altistuksia (VU 6.7.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)