Eurooppalaiseen demokratiaan kuuluvat monenlaiset mielipiteet ja poliittiset liikkeet, joiden agendat ja tavat tehdä politiikkaa eroavat toisistaan merkittävästi. Ne ovat voimavara, joka varmistaa moniäänisen yhteiskunnallisen keskustelun ja poliittisen päätöksenteon. Poliittisen spektrin laajuus varmistaa pääsääntöisesti myös demokratian toteutumisen kompromissien taiteena ja rajoittaa vallan rajautumista liian harvojen käsiin.
Osa ääneen lausutuista sanoista ei ole kaikkien mieleen ja provokatiivinen retoriikka ja jyrkät näkemyserot herättävät kielteisiä tunteita. Mielipiteen- ja sananvapaus ovat kuitenkin keskeinen osa eurooppalaista demokratiaa eikä näitä perusoikeuksia tule suitsia etukäteen sen pelossa, että esitetyt mielipiteet ja sanat mahdollisesti loukkaavat kuulijaansa.
Rajanveto on kuitenkin hankalaa.
Mielipiteen- ja sananvapauden rajoilla spekulointi ei siten ole maallikolle pidemmän päälle hyödyllistä puuhaa. Harvalla meistä riittää siihen kompetenssi ja rajoja testataan jo jatkuvasti oikeudessa, jonne tietyt tahot näyttävät suorastaan pyrkivän toistuvilla ylilyönneillään. Meille jokaiselle hyödyllisempää onkin tarkastella sanojen takaa löytyviä tekoja ja niiden motiiveja.
Esimerkiksi eurooppalaisen laitaoikeiston kohdalla voimakkaan isänmaallisen retoriikan takaa paljastuu valitettavan usein poliittisia pyrkimyksiä, joista hyötyisivät kansalaisten sijasta eniten itänaapurimme Venäjä ja muut globaalit kilpakumppanit. Ehkä keskeisin näistä pyrkimyksistä on Euroopan unionin heikentäminen, jota laitaoikeistolaiset puolueet eri EU-maissa edistävät monin tavoin ja jopa venäläisen taloudellisen tuen turvin.
Tästä on esimerkkejä useista Euroopan maista, kuten Kreikasta, Italiasta, Ranskasta ja Itävallasta, joiden oikeistopopulistiset puolueet ovat saaneet tai pyrkineet saamaan venäläistä rahaa poliittisten agendoidensa edistämiseen. Kaikille muille paitsi laitaoikeistopuolueille itselleen on ilmeistä, mikä venäjältä kumpuavan taloudellisen tuen motiivina on – Euroopan sisäinen hajaannus.
Laitaoikeiston tuoreimpia virityksiä on kesällä 2021 julkistettu ja Suomessa europarlamentaarikko Laura Huhtasaarelta (ps.) paljon suitsutusta saanut oikeistopopulistien suuri liittouma. Sen kuningasajatuksena on yhdistää laitaoikeistolaisten populistipuolueiden voima Euroopan parlamentissa ja saavuttaa siten parlamentin kolmanneksi suurimmalle ryhmälle kuuluva poliittinen asema ja valta.
Uuden parlamenttiryhmän kautta laitaoikeiston populistiset voimat pyrkivät yhteisen julkilausumansa mukaan… johonkin. Nationalistisen ryhmän yhteisestä julkilausumasta konkretiaa joutuu nimittäin etsimään kuin piraijoita Itämerestä. Ilmeisesti yhteistyö perustuisi ainakin Euroopan kristilliseen perinteeseen ja niin kutsuttuun perhemyönteiseen politiikkaan. Jälkimmäinen lienee lähinnä kiertoilmaus ainakin abortin vastustamiselle ja muille naisten aseman ja tasa-arvon heikennyksille.
Toistaiseksi ryhmä antaa kuitenkin odottaa itseään, sillä oikeistopopulistit eivät ole saavuttaneet yhteisymmärrystä juuri mistään muusta kuin jakamastaan arvopohjasta. Olisikin sinänsä humoristista, että laitaoikeiston populistiset ja nationalistiset voimat pystyisivät tehokkaampaan käytännön yhteistyöhön Euroopan parlamentissa kuin siellä vuosikymmeniä parempaa Eurooppaa rakentamassa olleet puolueet. Projektin viivästymistä selittänee osin myös venäläisen rahan menetyksen pelko, sillä Venäjän intresseissä tuskin on kansallistunteen voimistuminen Euroopassa. Sehän voisi johtaa Venäjän vaikutusvallan heikentymiseen Euroopassa.
Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on esiintynyt julkisuudessa voimakkaasti aloittamista vaille valmiina olevan suuren liittouman puolestapuhujana ja näkynyt yhteiskuvissa perussuomalaisten eurooppalaisten sisarpuolueiden johtajien kanssa milloin missäkin kokouksessa. Mediatietojen perusteella sisarpuolue ruotsidemokraateissa suhtautuminen suureen liittoumaan on paljon nuivempi – nimenomaan monien eurooppalaisten laitaoikeistopuolueiden taustalla häilyvän venäläisen rahan takia. Tämä ei kuitenkaan näytä olevan Huhtasaarelle ja perussuomalaisille ongelma.
Sanojen ja tekojen eli poliittisen retoriikan ja edistettävän politiikan välinen ristiriita on tässä tapauksessa päivänselvä. Siksi olen huolestuneempi laitaoikeiston poliittisesta agendasta kuin heidän käyttämästään retoriikasta. Kyseinen agenda on nimittäin selvästi myös Venäjän Eurooppaa koskevien poliittisten tavoitteiden mukaista – hajanainen Eurooppa on heikko Eurooppa.
Tämä jättää jälkeensä ainakin kaksi kysymystä laitaoikeiston poliittisista toiminnasta ja motiivista.
- Toimiiko laitaoikeisto kuin joukko (Venäjälle) hyödyllisiä idiootteja vai pyrkivätkö he oman valtansa maksimointiin keinoja kaihtamatta?
- Mikä motivoi eurooppalaista laitaoikeistoa, perussuomalaiset mukaan lukien, edistämään aktiivisesti Venäjän poliittisen agenda toteutumista Euroopassa?
Isänmaallisena ihmisenä arvioin Suomen hyötyvän merkittävästi yhtenäisestä ja voimakkaasta Euroopan unionista. EU on Suomelle muun muassa vakautta ja turvallisuutta lisäävä tekijä, jonka kautta vaikutusvaltamme globaaleissa kysymyksissä kasvaa. Hyödymme Euroopan unionista myös taloudellisesti, vaikka solidaarisuusvaatimukset ja talouspolitiikan ongelmat koettelevatkin suomalaisten hermoja.
Toistaiseksi minulle ei ole selvinnyt se hyöty, jonka saisimme perussuomalaisten ja muiden eurooppalaisten laitaoikeistopuolueiden kannattamasta hajanaisesta Euroopasta, jossa itsekkäät kansallisvaltiot toimivat omien lyhyen aikavälin intressiensä pohjalta. En edes ymmärrä, mitä hyötyä olisi kellojen kääntämisessä taaksepäin ja paluussa puhtaaseen talousliittoon, joka heikentäisi EU:n globaalia vaikutusvaltaa ja kykyä ratkoa viheliäisiä ongelmia.
Ellen sitten tarkastele asiaa itänaapurin vinkkelistä.
