”Lähes väkivalloin eteenpäin” – Sanna Lauslahti kritisoi tienkäyttömaksun nopeaa ajamista

Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti perää malttia paikantamiseen pohjautuvan tienkäyttömaksun edistämisessä.

”Liikenneministeri (Anne) Bernerin (kesk.) johdolla ujutetaan paikannukseen pohjautuvaa tienkäyttömaksua lähes väkivalloin eteenpäin. Vuonna 2018 otettaisiin jo käyttöön uusi maksu ja jokainen auto, oli sitten vanha tai uusi, saisi seurantajärjestelmän sisäänsä. Jo pelkästään aikataulu kertoo hankkeen mahdottomuudesta”, kansanedustaja Sanna Lauslahti sanoo.

Hänen mukaansa älyliikenne on tulevaisuutta, mutta sitä voidaan edistää muinkin keinoin kuin paikannuspohjaisten tienkäyttömaksujen avulla. Lauslahden mukaan myös nykyinen autoilijoiden verotusjärjestelmä on kustannustehokas.

”Nyt ollaan tuomassa suurten automassojen järjestelmää pieneen Suomeen. Vertailut Saksaan ovat hihasta vedettyjä. Saksan teillä liikkuvat automäärät ovat aivan toista luokkaa kuin Suomen automäärät.”

Lauslahti toteaa kyseessä olevan myös tietosuojakysymyksen, sillä paikannuksen avulla kerätään tietoa autoilijan liikkeistä ja sijainnista. Vertailua puhelimeen hän ei pidä asiallisina, sillä sen voi jättää koska tahansa kotiin ilman seuraamuksia.

Lauslahden mukaan on hyvä, että nykyisiä verotusmalleja kyseenalaistetaan ajoittain, mutta tapa viedä uudistusta eteenpäin ilman julkista keskustelua on asiaton.

”Kansalaisten kannalta autojen paikantamisen kautta tehtävään laskutusjärjestelmään liittyvät ongelmat ovat todellisia, ja niiden edes välttävä ratkaiseminen on erittäin vaikeaa. Pahimmillaan avataan ovet kansalaisten yksityisyyden vakavalle loukkaamiselle. Tätä ei voi ohittaa olan kohautuksella.”

Liikenne- ja viestintäministeriö on suunnitellut Suomen väyläverkoston siirtämistä uuden yhtiön hallintaan vuodesta 2018 alkaen. Samalla olisi tarkoitus uudistaa liikenneverkon rahoitus, minkä osana on suunniteltu paikannusjärjestelmiä autoihin.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt